Verkkouutiset

Suomi lähdössä mukaan EU:n patenttijärjestelmään

Hallitus ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi yhdistetystä EU:n patenttituomioistuimesta tehdyn sopimuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sopimukseen sitoutumisella päätetään Suomen mukanaolosta uudessa eurooppalaisessa patenttijärjestelmässä.

Jatkossa yritykset voivat halutessaan hankkia keksinnölleen yhtenäisen suojan 26 jäsenvaltiossa. Tämän lisäksi Eurooppaan perustetaan erikoistunut patenttituomioistuin, joka ratkaisee patenttiriitoja Euroopan laajuisin oikeusvaikutuksin eli yrityksen ei tulevaisuudessa tarvitse nostaa rinnakkaisia kanteita eri jäsenvaltioissa.

Suomeen on tarkoitus perustaa yhdistetyn patenttituomioistuimen paikallisjaosto, joka hyödyntää markkinaoikeuden tiloja. Näin ollen Suomessa on tulevaisuudessa mahdollista puolustaa patenttiaan ja saada ratkaisu koko Eurooppaa koskevin vaikutuksin.

Uudistus vaikuttaa kaikkiin eurooppalaisen patenttijärjestelmän käyttäjiin merkittävällä tavalla. Yritysten ei kuitenkaan ole pakko siirtyä käyttämään yhtenäispatenttia, vaan ne voivat jatkossakin hyödyntää eurooppapatentteja tai kansallisia patentteja.

Uudistuksen tavoitteena on tehdä patenttijärjestelmästä parempi, tehokkaampi ja oikeusvarmempi.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kun sopimus tulee voimaan. Uudistus astuu voimaan vasta sitten, kun vähintään 13 jäsenvaltiota on ratifioinut sopimuksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)