Verkkouutiset

Energiateollisuus: Suomen riippuvuus tuontisähköstä aivan liian korkea

Taloustaantuma ja normaalia lämpimämpi sää näkyivät viime vuonna sähkönkäytössä, joka supistui vajaan prosentin edellisvuodesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teollisuudessa sähkönkäytön supistuminen oli 1,2 prosenttia, kun muilla sektoreilla se oli 0,5 prosenttia, kertoo Energiateollisuus ry.

– Sähkönkäytön kehittymisestä suuntaan tai toiseen on tässä tilanteessa vaikea sanoa mitään. Mutta mikäli vientiteollisuus elpyy edes kohtalaisesti, otaksuisin, että sähkönkulutus kääntyy tänä vuonna lievään nousuun, Energiateollisuus ry ET:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen sanoo.

Suomi käytti sähköä viime vuonna 83,3 terawattituntia (TWh). Käytöstä katettiin nettotuonnilla 21,6 prosenttia ja Suomen omalla tuotannolla 78,4 prosenttia. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto kattoi käytöstä 26,1 prosenttia, ydinvoima 27,2 prosenttia, vesivoima 15,8 sekä hiili- ja muu lauhdutusvoima 8,0 prosenttia. Tuulivoiman osuus oli 1,3 prosenttia.

Teollisuuden sähkönkulutus oli viime vuonna vajaat 39,4 TWh, eli 47 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Määrä on 8,5 TWh vähemmän kuin huippuvuonna 2006, jolloin teollisuuden osuus kokonaiskulutuksesta oli runsaat 53 prosenttia.

Vuoden 2014 sähkön kulutushuippu, 14 367 megawattia (MW), osui tammikuun 20.päivään klo 8-9. Sähköä tuotiin tuolloin vajaan 2900 MW:n teholla. Kuluvan talvikauden toistaiseksi suurin tilastoitu huipputeho, 13 022 MW, saavutettiin Fingridin mukaan maanantaina 12.1.2015 klo 6-7.

”Tuontiriippuvuus on aivan liian korkealla tasolla”

Sähkön nettotuonnin määrässä kirjattiin ennätyslukema, 18 terawattituntia. Nettotuonnin osuus sähkön kokonaishankinnasta nousi edellisvuoden 18,7 prosentista 21,6 prosenttiin eli reilusti yli viidennekseen.

Suomi toi suurimman osan sähköstä Ruotsista, jonka sähkönvienti kasvoi edellisvuodesta noin puolitoistakertaiseksi.

Naukkarisen mielestä Suomen tuontiriippuvuus on aivan liian korkealla tasolla.

– Tarvitsemme silti paitsi omavaraisuus- ja huoltovarmuussyistä myös ennen kaikkea poistuvan kapasiteetin korvaamiseksi kotimaisia sähkön tuotantoinvestointeja, hän korostaa.

Sähköntuonti Venäjältä väheni runsaan neljänneksen. Vielä viime vuosikymmenen vaihteessa Venäjältä tuotiin vuositasolla yli 11 TWh sähköä, nyt enää runsaat 3 TWh, eli noin kolmannes huippuvuosista. Pääsyynä tuonnin hiipumiseen ovat Venäjän muutama vuosi sitten käyttöön ottamat kapasiteettimaksut.

Päästöt vähenivät

Suomessa tuotettu sähkö (65,4 TWh) oli viime vuonna 74-prosenttisesti kasvihuonekaasupäästötöntä eli hiilineutraalia, mikä on uusi ennätys. Uusiutuvien energialähteiden osuus oli 39 prosenttia sähköntuotannosta ja kotimaisten polttoaineiden osuus 45 prosenttia.

Sähköntuotannon päästöt hiilestä, maakaasusta ja turpeesta olivat viime vuonna 8,7 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, 20 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2013 päästöt olivat nousseet, mutta nyt ne putosivat takaisin suunnilleen vuoden 2012 tasolle.

Päästöjen lasku johtui ennen kaikkea sähköntuonnin lisääntymisestä ja sitä seuranneesta sähkön erillistuotannon vähenemisestä.

Tuulivoima ylitti vuoden 2014 sähkön hankintapaletissa reilusti yhden (1,3) prosentin osuuden. Tuulituotannon määrässä kirjattiin myös tasaluvun eli yhden terawattitunnin ylitys (1,1 TWh). Tuotanto kasvoi edellisvuodesta 43 prosenttia.

Lue myös: Jan Vapaavuori huolissaan sähkön tuotantokapasiteetin riittävyydestä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)