Verkkouutiset

Teollisuuden investoinnit antavat vielä odottaa itseään

Teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen eivät ole kääntymässä nousuun vielä kuluvana vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreen investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden investoinnit ovat yhä loivassa laskussa. Ne supistuivat jonkin verran myös viime vuonna.

EK:n tiedustelun mukaan teollisuuden investoinnit vähenivät viime vuonna runsaalla viidellä prosentilla. Tänä vuonna laskua kertyisi lisää noin neljä prosenttia. Investointien arvo painuisi noin 3,2 miljardiin euroon.

Energiasektorin investoinnit jatkuvat sen sijaan varsin vilkkaina koko jakson 2012–2014. Kuluvana vuonna niiden arvon ennustetaan olevan hieman yli 2,0 miljardia euroa.

Teollisuuden kiinteät investoinnit olivat viimeksi nousussa vuonna 2012, jolloin ne kasvoivat noin 15 prosenttia heikon vuoden 2011 jälkeen. Uusimpien tilastotietojen mukaan teollisuuden kotimaiset investoinnit olivat vuonna 2012 hieman yli 3,5 miljardia.

Suurella osalla tämänhetkisistä investoinneista korvataan vanhaa tuotantokapasiteettia sekä pyritään rationalisoimaan toimintaa. Vain 29 prosentilla investoinneista kasvatetaan tuotantokapasiteettia.

Teollisuuden investoinnit ulkomaille kasvoivat viime vuonna jonkin verran, mutta edellisvuoden lähtötaso oli 2000-luvun matalimpia. Tiedustelun vastaajayritykset investoivat ulkomaille viime vuonna noin 2,7 miljardilla eurolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)