– Suomen pieni koko ei ole välttämättä haitta vaan se voi olla myös eduksi esimerkiksi innovaatioiden mahdollistajana, arvioi saksalaisen lääkeyhtiö Bayer Nordicin toimitusjohtaja Oliver Rittgen.
Rittgen on puhunut asiasta Oulussa bisnesfoorumi Northern Glow’ssa.
Rittgen näkee Suomen rajallisen väestön voimavarana innovaatioiden kaupallistamisessa. Sidosryhmiä on vähemmän, ja toiminta siksi tehokkaampaa.
Yliopistoväki, hallitus ja liike-elämän päättäjät sekä erilaiset sidosryhmät on Rittgenin mukaan saatava yhteen vaihtamaan ideoita. Tällaisen innovaatioalustan pitäisi hänen mielestään olla helposti järjestettävissä.
Northern Glow -tapahtuman järjestää Oulun kaupungin yhteismarkkinointi yhteistyössä Ylen ja Pohjois-Pohjanmaan liiton kanssa.