Verkkouutiset

”Pohjois-Euroopan maiden kasvatettava yksikkötyökustannuksiaan”

SAK:n pääekonomistin Olli Kosken mukaan Pohjois-Euroopan maiden pitäisi kasvattaa yksikkötyökustannuksiaan, jotta Euroopan sisäiset kilpailukykyerot tasoittuisivat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Eurokriisin ja Euroopan talouden vakautumisen edellytys on se, että esimerkiksi Saksassa, Suomessa ja Hollannissa yksikkötyökustannukset kasvaisivat nopeammin tässä tilanteessa kuin Espanjassa, Italiassa ja muissa kriisimaissa, Olli Koski sanoo Ylen Ykkösaamussa.

Eurostatin tilastojen mukaan yksikkötyövoimakustannukset kasvoivat Suomessa viime vuonna kaksi kertaa nopeammin kuin muualla euroalueella. Tästä huolimatta Koski painottaa, että eurokriisi ei ratkea, elleivät suhteelliset kilpailukykyerot tasoitu Euroopan sisällä.

– Eurooppa on kuitenkin suurelta osin sisämarkkina, jossa Espanjan ja Italian tuotteille pitää löytyä kysyntää. Suurin ongelma on Saksa, jossa pitäisi kasvattaa yksikkötyökustannuksia. Suomi kuuluu Saksan kanssa samaan liigaan.

Työnantajat ja erityisesti teknologiateollisuus ovat varoitelleet jo pitkään kasvavista työvoimakustannuksista. Toissa viikolla myös Suomen Keskuspankin pääjohtaja Erkki Liikanen ilmaisi huolensa kasvaneista työvoimakustannuksista. Sekä työnantajien että Suomen Pankin viesti on selvä: kustannuskilpailukyky täytyy saada kuntoon, palkkojen kasvuvauhtia pitää jarruttaa, työtä pitää tehdä enemmän, työn tuottavuutta pitää nostaa.

Koski myöntää, että näissä varoitukset pitävät osin paikkansa, mutta Suomen ongelmat eivät johdu yksistään yksikkötyökustannuksista.

– Suurin haaste Suomen kohdalla on iso rakennemuutos, joka on käynnissä teollisuudessa. Elektroniikka- ja metsäteollisuus on supistunut jo pidemmän aikaa. Kun nämä kaksi tukijalkaa ovat häviämässä, niin se on vähentänyt radikaalisti teollisuustuotannon ja viennin määrää.

Kosken mukaan palkkakustannusten kohoaminen samaan aikaan tapahtuvan tuotannon ja viennin määrän laskun kanssa on nostanut yksikkötyökustannuksia. Hän muistuttaa, että rakennemuutoksen lisäksi ongelman taustalla vaikuttaa euroalueen taantuma ja huono talouskehitys.

– Tällä hetkellä ei ole kysyntää. Suomen elpyminen edellyttää sen, että Euroopan talouskriisi saadaan ratkaistua.

Kosken mielestä keskitetyllä, laajapohjaisella ja maltillisella työmarkkinaratkaisulla pystyttäisiin laskemaan yksikkötyökustannuksia.

– Tällä tavalla voitaisiin sovittaa työkustannuskehitys vallitsevaan tilanteeseen. Ostovoiman turvaaminen vaatii valtiolta vastaantuloa veropuolella, jotta tuloverotusta ei kiristettäisi tässä tilanteessa.

Työnantajapuoli on EK:n johdolla todennut, että syksyn työmarkkinaneuvottelut käydään liittokohtaisina. EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkila totesi keväällä, että Keskitetty työmarkkinaratkaisu ei ole mahdollisuuksien joukossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)