Kansanedustaja Pia Viitasen (sd.) mielestä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus puhuu velan taittamisesta, mutta tosiasiassa käyttää velkarahaa rahoittaakseen parempiosaisille suunnatut veronalennukset. Hän vaatii hallitusta toimimaan oman hallitusohjelmansa mukaisesti ja tekemään päätöksensä oikeudenmukaisuuden periaatteen pohjalta.
– Jälleen kerran ollaan budjetin muodossa repimässä suomalaista eriarvoisuutta kasvuun ilman kunnollisia selvityksiä siitä, mitä esimerkiksi nyt suunnitellut indeksileikkaukset, siis leikkaukset perusturvaan, kuten esimerkiksi vähimmäispäivärahoihin, kansaneläkkeisiin, veteraanien rintamalisään, asumistukeen ja työmarkkinatukeen, tulevat aiheuttamaan, Viitanen sanoo tiedotteessaan.
Viitasen mielestä hallitus on nyt tekemässä ja toteuttamassa ”politiikkaa, joka nimenomaan vaatii tavallisia suomalaisia luopumaan vähästään, jotta he, joilla jo paljon on, voisivat saada enemmän”. Hänen mukaansa Sipilä ei halunnut kuluneella viikolla arvioida hallituksen budjettipäätösten vaikutusta eriarvoistumiseen.
– Välttely ei nyt riitä. Pääministeriltä ja keskustalta odotetaan vastausta siihen, miten hallituksen omat budjettipäätökset vaikuttavat eriarvoistumiseen.