Matti Vanhanen: Voimme saavuttaa Ruotsin ja Saksan jo lähivuosina

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhasen mukaan yhteiskuntasopimuksen hyväksymisen jälkeen isot asiat Suomen kuntoon laittamiseksi etenevät.

  • LKS 20160203  Matti Vanhanen Ulkopolitiikkaa-kirjan julkistustilaisuudessa Helsingissä 3. helmikuuta 2016. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.

    ()

Matti Vanhasen mielestä julkista taloutta ratkaisu yhteiskuntasopimuksesta tasapainottaa odotuksiin nähden vähemmän, mutta sitäkin tärkeämpää on, että yhteiskuntasopimus luo Suomen koko kansantalouden kasvulle vahvan sysäyksen.

– Toteutuessaan ratkaisu mahdollistaa todellisen käänteen maamme talous- ja työllisyyskehityksessä pitkän taantuman jälkeen ja luo edellytykset kilpailukykymme nopealle parantamiselle keskeisiin kilpailijamaihimme nähden. Voimme saavuttaa Ruotsin ja Saksan jo lähivuosina, Vanhanen uskoo.

Hänen mukaansa ratkaisu lisää vakautta, ennustettavuutta ja luottamusta työmarkkinoilla ja koko yhteiskunnassa.

– Uskon, että investoinnit lähtevät viennin elpyessä nyt vihdoin liikkeelle ja sitä kautta uusia työpaikkoja alkaa tulla. Voittajia ovat maamme työttömät.

Keskusta katsoo, että ratkaisu toimii todellisena päänavaajana paikallisen sopimisen edistämisessä työpaikoilla.

– Nyt toteutuu keskustan pitkäaikainen tavoite siitä, että järjestäytymättömät yritykset saavat samat joustojen mahdollisuudet kuin järjestäytyneet yritykset, Matti Vanhanen sanoo tiedotteessaan.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.