Verkkouutiset

”Kenelle kuuluu vessan vetämisen opettaminen?”

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo tukee OAJ:n Olli Luukkaisen näkemystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi tiistaina blogissaan, että opettajat ovat yhä useammin vastuussa paitsi opettamisesta, myös perheen hyvinvoinnista.

Kansanedustaja Raija Vahasalo (kok.) toivottaa keskustelun koulujen ja vanhempien roolista tervetulleeksi.

– Patistaisin koteja ottamaan kodin roolin. Kodit ovat lastensa ensisijaisia kasvattajia, Vahasalo sanoo Verkkouutisille.

– Kenelle kuuluu vessan vetämisen opettaminen? Kasvatustyö tehdään kotona, ja koulussa harjoitellaan olemaan isommassa yhteisössä kuin perhe.

Luukkaisen mukaan ”yhä useampi vanhempi tuntuu olevan uusavuton ja tarvitsisi itse apua kodin arkirutiineiden suorittamiseen”. Opettajien tehtäviin ei hänen mielestään kuulu perheiden hoitaminen ja vanhempien kasvattaminen. Vahasalo on samaa mieltä.

– Opettajalle on annettava opettamisen rauha. Hänen pitää voida keskittyä ydintehtäväänsä. Yhteiskunnan ongelmia ei voida sälyttää opettajien harteille.

Vahasalo katsoo, että opettajille on yritetty sälyttää varsinaisen opetustyön ohella paljon muunlaisia velvoitteita. Näin oli esimerkiksi sivistysvaliokunnan käsittelyssä syksyllä olleen uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain kohdalla. Laki tulee voimaan elokuun alussa.

– Siihen on haluttu liikaa tuoda lastensuojelullisia elementtejä, jotka eivät kuulu oppilashuoltoon, Vahasalo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)