Verkkouutiset

KL: Puoluesihteeri Tujunen siirtyy yksityissektorille

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen siirtyy yksityissektorin palvelukseen, kertoo Kauppalehti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taru Tujunen kertoo päätöksen kypsyneen kesän aikana.

– Olen aina ajatellut, että Jyrkin (Katainen) kausi on minunkin kauteni. Hänen lähtönsä oli minullekin iso asia. Ajattelin, että kokoomus on tullut pisteeseen, jossa myös minun on arvioitava jatkoani, hän sanoo Kauppalehdelle.

Tujunen siirtyy entisen kokoomuksen kansanedustaja Kirsi Pihan viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajaksi.

– Kokoomuksessa tehtäväni oli saada ihmiset motivoitumaan ja miettiä, miten asioita saadaan aikaan viestinnällisin keinoin. Olen kerryttänyt sellaista osaamista ja verkostoa, jota pystyn Ellun Kanoissa hyödyntämään täysimääräisesti, Tujunen sanoo.

Ellun Kanat on toiminut kokoomuksen viestintätoimistona koko Tujusen puoluesihteerikauden. Toimisto työllistää lähes 30 henkilöä.

– Taru on tehnyt kahdeksan vuotta mittaamattoman arvokasta työtä Kokoomuksessa. Taru on yhdistänyt parhaat puolet politiikan kovasta osaamisesta sekä puolueen sydämen, järjestötyön johtamisesta. Ymmärrän Tarun siirtymisen hyvin vaikka olenkin haikeana. Olen sydämestäni kiitollinen Tarun työstä, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb.

Kokoomus valitsee uuden puoluesihteerin 4. lokakuuta pidettävässä puoluevaltuuston kokouksessa.

Taru Tujunen on ollut kokoomuksen puoluesihteeri vuodesta 2006 lähtien. Hän toimi aiemmin Kokoomuksen Naisten Liiton pääsihteerinä loppuvuodesta 2001 alkaen. Tujunen oli muun muassa Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan kampanjapäällikkönä vuoden 2012 vaaleissa.

Lisäksi hän on ollut vuodesta 2005 Porvoon kaupunginvaltuutettu, valtuuston toinen varapuheenjohtaja ja toimii kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana

Koulutukseltaan Tujunen on kasvatustieteiden maisteri Joensuun yliopistosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)