Verkkouutiset

SuPer: Henkilöstö mukaan sote-alueiden valmisteluun

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola (sit.) tukee sunnuntaina julkistettua sote-mallia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Silja Paavolan mielestä valittu malli turvaa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen ja toimivuuden vuosikymmeniksi. Paavola sanoo, että SuPer esitti tätä nyt valittua mallia uudeksi sote-malliksi ensimmäisen kerran yli neljä vuotta sitten.

– Liitto on ollut huolissaan siitä, etteivät kunnat ole pystyneet tuottamaan ja kustantamaan sellaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, joita kansalaisilla on oikeus odottaa, hän sanoo.

Nyt valittu malli rakentuu viiden erva-alueen eli nykyisen erityisvastuualueen varaan. Alueet päättävät, miten kuntien rahat jaetaan.

SuPerin mukaan paras vaihtoehto sosiaali- ja terveyshuollon rakentumiseen on malli, jossa erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto ja koko sosiaalitoimi ovat kokonaisuudessaan samojen järjestämisvastuualueiden alaisuudessa ja laaja rahoituspohja antaa nykyistä järjestelmää laajemmat toimintaedellytykset.

Paavolan mukaan sote-uudistuksessa on tärkeää, että henkilöstö otetaan mukaan uusien sote-alueiden valmisteluun.

– Tässä yhteydessä on myös uudistettava kuntien valtionosuusjärjestelmä, terveydenhuollon monikanavarahoitus sekä laadittava palveluja turvaava lähipalvelulainsäädäntö, jotta palvelut pysyvät kohtuullisella etäisyydellä, Paavola sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)