Verkkouutiset

Sipilä: Työmarkkinajärjestöt päättäkööt yhteiskuntasopimuksen kattavuuden

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus ei ota kantaa yhteiskuntasopimuksen kattavuuteen
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus ei ota kantaa yhteiskuntasopimuksen kattavuuteen. Neljä liittoa on tyrmännyt sopimuksen.

– Sen päättäkööt työmarkkinajärjestöt, Sipilä sanoi perjantaina.

Sipilän mukaan hallitus arvioi kesäkuun alussa työmarkkinasopimusta julkisen talouden kannalta. Mitä laajempi sopimus on, sitä paremmin hallitus voi Sipilän mukaan alentaa veroja tai olla tekemättä säästöjä.

SAK:lainen Palvelualojen ammattiliitto PAM, Elintarviketyöläisten liitto SEL, Auto- ja kuljetusalan liitto AKT sekä Rakennusliitto ovat ilmoittaneet, etteivät ne lähde mukaan yhteiskuntasopimukseen.

Metalliliitto ilmoitti lähtevänsä mukaan yhteiskuntasopimukseen, mutta asetti tiukat reunaehdot osallistumiselleen.

SAK:n hallitus ottaa sopimukseen kantaa maanantaina 7. maaliskuuta.

Muut palkansaajien keskusjärjestöt Akava ja STTK sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Kuntatyönantajat KT ovat jo hyväksyneet neuvottelutuloksen kilpailukykysopimuksesta.

Maanantaina neuvoteltu kilpailukykysopimus tulee voimaan, jos sen edellyttämät muutokset toteutetaan tarpeeksi monen alan työ- tai virkaehtosopimuksissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)