– On koko ajan vaara että pakolaiskysymys politisoi ilmapiiriä ja luo vastakkainasettelua, jota Venäjä hyödyntäisi, Vytautas Magnus -yliopiston vieraileva professori Alpo Rusi toteaa Verkkouutisille.
Rusi näkee taustalla Syyrian jatkuvan ja epäonnistuneen tulitauon jälkeen pahenevan Syyrian konfliktin. Hänen mielestään Syyrian sota olisi pitänyt saada pysäytettyä humanitäärisen sotilaallisen intervention avulla vuonna 2011.
– Venäjä takertui Syyrian presidentti Bashar al-Assadiin, mikä esti Syyrian hallituksen käyttämän väkivallan tukahduttamisen. Tämä on yksi keskeinen ja tärkein syy siihen, että Eurooppaan alkoi tulla hallitsematon pakolaisvirta Välimeren yli, Rusi sanoo.
Hän näkee Syyrian sodan heijastuvan laajemminkin tapahtumiin Euroopassa. Syyrian sota on eskaloitunut alueellisesta sodasta vaikuttamaan suurvaltapolitiikkaan ja jopa Euroopan unionin kehitykseen.
– Olisiko Brexitiä tapahtunut ilman pakolaiskriisiä? Tuskin. Olisko Saksan äärioikeistolainen AfD nousussa ilman pakolaiskriisiä. Tuskin. Eikä Suomessa olisi mielenosoituksia fasismia vastaan ilman pakolaistulvahdusta. Pakolaiskriisi oli tekijä, jota Ison-Britannian ex-pääministeri David Cameron ei osannut ottaa huomioon, kun teki virheellisen ratkaisunsa EU-kansanäänestyksen järjestämisestä, Rusi sanoo.
Hän ei lähde arvioimaan, onko kokonaisuus ollut Venäjän presidentti Vladimir Putinin yksi strateginen tavoite.
– Mutta jos Venäjän tavoite on vaikuttaa EU:iin heikentävästi, hän on kirjannut viime kuukausina voittoja, Rusi toteaa.
Hän muistuttaa, että Ukrainassa Venäjä nimesi fasistit yhdeksi syypääksi Maidanin kansannousuun. Nyt Suomessa osoitetaan mieltä fasisteja vastaan.
– Rasismia, fasismia tai äärivasemmistolaista viharetoriikkaa puhumattakaan antisemitismistä ei tule hyväksyä. Yksilön halventaminen ja antiliberalismi ennakoivat historiassa yleensä aina tyrannian paluuta, mikä on, ei vain Venäjällä, vaan paikoin EU:n alueellakin yhteiskunnallinen kehityssuunta, Rusi huomauttaa.
Hän toteaa, että Suomessa pitäisi pyrkiä saamaan julkisessa keskustelussa syntynyt vastakkainasettelu hallintaan, mutta samalla pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti pakolaiskriisin taustoista.
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) kohua herättäneen Venäjä-raportin saama vastaanotto haiskahtaa Rusin mielestä suomettumiselta.
– Kuten tiedetään, suomettumisen kieltävät ne, joita siitä epäillään, Rusi toteaa.