– Päivystysuudistus olisi pitänyt käsitellä eduskunnassa samanaikaisesti varsinaisen sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen kanssa, sanoo RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.
Hänen mukaansa päivystysuudistus ei turvaa ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien käytännön toteutumista.
– Lisäksi päivystysuudistuksen lainvalmistelu on ollut erittäin puutteellista ja osittain harhaanjohtavaa. Perustuslakivaliokunta ei ole päässyt arvioimaan muutetun esityksen perustuslainmukaisuutta, Henriksson perustelee.
Koska on ennakoitavissa, että päivystysuudistus menee läpi eduskunnan toisessa käsittelyssä, RKP esittää myös seuraavan lausuman hyväksymistä:
”Eduskunta edellyttää, että hallitus viipymättä, mutta kuitenkin viimeistään 1.6.2017 mennessä, laatii toimintasuunnitelman siitä, miten ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien käytännön toteutuminen turvataan päivystysuudistuksen yhteydessä ja erityisesti Seinäjoen keskussairaalassa.”
– Hallituspuolueilla on nyt mahdollisuus tukea tätä lausumaa ja osoittaa, että he ovat tosissaan kehittämässä kaksikielistä palveluja Seinäjoella, sanoo RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallin.
Eduskunta äänestää asiasta tiistaina.





