Verkkouutiset

Immosen puoluetoveri: SVL:n tavoite ”silkalla suomen kielellä pahuus”

Perussuomalaisten kansanedustajan Simon Elon on vaikea ymmärtää Suomen Vastarintaliikkeen toiminnan laillisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustajan Simon Elon mielestä Jyväskylässä mellakoineen uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen toiminnan laillisuutta pitäisi selvittää. Hän sanoo olevansa samoilla linjoilla pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa, joka otti asiaan kantaa kuluvalla viikolla Ylen A-studiossa.

– Minusta on aivan paikallaan tarkastella tällaisen järjestön laillisuutta, joka avoimesti ajaa, voi sanoa laillisen esivallan kaatamista ja vielä väkivaltaisin keinoin, Elo katsoo.

Elon mielestä kyse on maalaisjärjestä:

– Jos on järjestö, jonka tavoite on oikeastaan, voisi sanoa silkalla suomen kielellä pahuus, niin on vaikea ymmärtää, miksi sellaisen järjestön toiminta pitäisi olla laillista.

Elo sanoo, ettei itse usko ”minkään eduskuntapuolueen jäsenen haluavan pitää yhteyksiä tällaiseen järjestöön”. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on kiistänyt kytköksensä kyseiseen järjestöön, vaikka hän poseerasi samassa valokuvassa järjestön edustajien kanssa Eugen Schaumanin muistotilaisuudessa.

Elon mukaan Immosen mahdolliset uusnatsiyhteydet on tarkoitus ottaa vielä esille eduskuntaryhmässä:

– Tämäkin asia täytyy vielä tarkemmin tiedustella, mutta tässä vaiheessa minulla ei ole syytä kuin uskoa hänen sanaansa, Elo painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)