Verkkouutiset

Kokoomuksen Mäkelä: Kotitalousvähennyksen kasvattaminen vähentää työttömyyttä

Kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) kiittelee kotitalousvähennyksen kasvattamista sisäministerin budjettiehdotuksessa vuodelle 2017.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Outi Mäkelän mukaan esityksessä on hyviä yksityiskohtia, kuten verokevennys, vesirokkorokotteen ottaminen osaksi rokoteohjelmaa, alv:n maksuperusteisuus sekä kotitalousvähennyksen kasvattaminen.

Budjettiin on kirjattu, että kotitalouspalveluiden kulutuksen lisäämiseksi kotitalousvähennystä kasvatetaan noin 30 miljoonaa euroa. Kotitalousvähennystä saa kotona teetettävästä työstä, joka on usein esimerkiksi lastenhoito-, siivous- tai remonttityötä.

– Monissa kotitalouksissa tarvittaisiin apua, mutta kynnys palkata työntekijöitä tai ostaa palveluita kotiin on monelle liian korkea. Silloin houkutus maksaa kotona teetettävistä töistä pimeästi lisääntyy. Uudistus laskee tätä kynnystä ja toivottavasti vähentää harmaata taloutta, Mäkelä toteaa.

Työsuhteeseen palkatun henkilön palkasta saa nyt vähennyksenä 15 prosenttia sekä palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut. Yritykseltä ostettavan työn kuluista saa vähennyksenä 45 prosenttia. Budjettiehdotuksen mukaan kotitalousvähennyksen korvausastetta nostettaisiin nyt viidellä prosenttiyksiköllä.

– Kun kotitalousvähennyksen rajaa nostetaan, on työntekijän palkkaaminen kotiin houkuttelevampaa. Kotiin hankittu apu helpottaa arkea ja myös työllistää aina yhden ihmisen, Mäkelä sanoo.

Hän muistuttaa myös, että väestön ikääntyessä kotona teetettävän työn tarve kasvaa.

– Uskon, että kotitalousvähennyksen uudistaminen kannustaa yhä useampia ihmisiä yrittäjyyteen, ja luo näin lisää työpaikkoja ja vähentää työttömyyttä, Mäkelä summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)