Verkkouutiset

Demarimeppi: Ei vapaakauppaa Britannian kanssa ilman vastuuta

Britannian kansanäänestyksen tulos on ollut surullinen uutinen. Erityisen pahoillani olen alle 45-vuotiaiden brittien puolesta. Suurin osa heistä olisi halunnut jäädä unioniin, mutta joutuu nyt lähtemään, toteaa europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (sd.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Miapetra Kumpula-Natri toteaa, että seuraavaksi EU-maiden täytyy miettiä, millainen EU:n ja Britannian suhteen tulee jatkossa olla.

– Britannian hallituksen on parasta jättää eroilmoitus EU:lle mahdollisimman nopeasti, jotta työ uusien sopimusten solmimiseksi voi alkaa. Sen jälkeen EU voi keskittyä parantamaan unionia: sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa ja demokraattisempaa yhteisöä, joka ottaa vakavasti taistelun elintasokuilua ja veroparatiiseja vastaan, hän sanoo tiedotteessaan.

Britannian Brexit-kannattajat ovat toivoneet, että maa voisi solmia tiiviit vapaakauppasuhteet EU-maihin ja jatkaa kaupantekoa ilman rajoituksia. Samaa ovat väläytelleet jo jotkut suomalaispoliitikotkin.

EU on tuonut mukanaan vapaan kaupan, mutta vastapainoksi myös kuluttajansuojan, työntekijöiden oikeudet ja ympäristövastuun.

– Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yritysten pitää kertoa, mitä vauvanruoka sisältää; että firma ei voi tuottaa polkuhintaisia kenkiä riistämällä työntekijöitä; että työkalut, joita ihminen ostaa, ovat turvallisia; että yritys ei juoksuta myrkkyjä jokiin, ja että kuljetuksessa rikkoutuneen tuotteen voi palauttaa. Mikäli kauppa on vapaata ja kansainvälistä, ei näitä asioita voi säätää kansallisella tasolla. Tarvitaan kansainvälisiä sääntöjä, Kumpula-Natri toteaa.

Hän toetaa, että kauppasuhteet Britanniaan täytyy tietenkin pitää kunnossa, mutta se ei saa tarkoittaa, että Britannian ei enää tarvitse piitata säännöistä.

– Norja on sisämarkkinoilla, noudattaa sääntöjä ja maksaa, muttei ole päätöksenteossa mukana. Vapautta ja itsenäisyyttä luvanneet Brexit-kärkihahmot lupasivat kuitenkin juuri päätösvaltaa. Ristiriita on vaikea ja venyttänee neuvotteluja, Kumpula-Natri sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)