Kai Mykkäsen mielestä sopimus on käänne oikeaan suuntaan suomalaisen työn ja kilpailukyvyn parantamisen kannalta. Jokaisen olisi nyt tehtävä parhaansa sopimuksen syntymisen eteen.
– Yhteiskuntasopimus on kompromissinakin saumakohta: joko me suomalaiset kykenemme kääntymään työllisyyden ja kilpailukyvyn tielle tai sitten jatkamme työttömyyden ja hyvinvoinnin rapautumisen uralla, hän toteaa.
Myös johtava oppositiopuolue SDP on suhtautunut viime aikoina positiivisesti sopimuksen synnyttämiseen. Esimerkiksi Lauri Ihalaisen (sd.) ulostulot ovat osoittaneet sitä yhteishenkeä, joka suomalaisilla on kilpailukykyä edistävän sopimuksen saavuttamiseksi.
Mykkänen toivookin, että sosialidemokraatit käyttävät nyt arvovaltaansa ammattiyhdistysliikkeen suuntaan, jotta sopimus saadaan syntymään.
Mykkänen toteaa, että olisi erittäin onnetonta, jos ratkaisu jää kiinni muutaman suuren ammattiliiton hallitusten äänestyspäätöksistä.
– SDP:n johto on toistuvasti vedonnut porvaripuolueisiin, että nämä vaikuttaisivat yrittäjiin ja työnantajajärjestöihin. Nyt vetoamme SDP:hen, että se omalta osaltaan edistäisi vastuun voittoa ammattiyhdistysliikkeen päätöksenteossa, sanoo Mykkänen.