Kataisen mukaan viime aikoina julkisuudessa olleet Googlen, Yandexin ja Microsoftin investoinnit Suomessa ovat myönteisiä uutisia ja monien muiden investointien ja yritysten uudistumisten kautta kertovat siitä, että meihin luotetaan.
Yritysten ja työpaikkojen loppuminen ja uusien syntyminen ovat pääministerin mukaan normaalia kehitystä, tällä hetkellä se vain on poikkeuksellisen rajua.
Katainen kertoi osallistuneensa viikolla Helsingissä järjestettyyn kasvuyrittäjyyden ja start-up –yritysten Slush -messuille. Tilaisuus oli pääministerin mielestä energiaa tihkuva, yrittäjyyden ja innovatiivisuuden sekä positiivisen tulevaisuudenuskon tiivistymä. Synkistelystä ei ollut tietoakaan ja menestyjiä pidettiin kannustavina esimerkkeinä, eikä kateuden lähteinä. Tätä tarvitaan Kataisen mukaan Suomeen lisää.
Kataisen mielestä Suomella on hyvät edellytykset nousta yhdeksi kärkimaaksi kasvuyrittäjyydelle. Hänen mukaansa meillä on erittäin kilpailukykyinen yhteisöveron taso ja kasvuun kannustava osinkoverotus, kun uudet päätökset astuvat voimaan vuoden alussa. Näiden lisäksi kansainvälisten sijoittajien mielestä Suomen kilpailukyky perustuu koulutukseen, yliopistoihin, vakauteen ja luotettavuuteen. Pääministerin mukaan Suomen menestys kasvuyritysten sijaintipaikkana tarvitsee lähinnä hyvän parantamista, kuin totaaliremonttia.
– Asenne onnistumiseen ja epäonnistumiseen ratkaisee





