Verkkouutiset

Jussi Niinistö: Puolustusvoimien vahvuudessa ehdoton minimitaso

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps) on sitä mieltä, että puolustusvoimien vahvuudessa on saavutettu kriittinen vähimmäistaso.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusbudjetista on puolustusvoimien rakennemuutoksen myötä leikattu kymmenys pois. Varuskuntia on lakkautettu ja sodan ajan joukkojen määrää pienennetty kolmanneksella.

– Tämän vuoden alusta uusi vahvuus on 230 000 sotilasta. Tämä on ehdoton minimitaso, jolla koko maata kyetään puolustamaan. Voi olla, että tätä määrää joudutaan tulevaisuudessa tarkastelemaan kriittisesti. Voi olla, että puolustusvoimauudistusta voidaan joutua muutenkin yksityiskohdiltaan korjailemaan.

Perussuomalaisten Jussi Niinistö sanoo, että rakennemuutosta on jouduttu rahoittamaan tinkimällä puolustusmateriaalihankinnoista.

– On menty riskillä. Nykyiset määrärahat, noin 500 miljoonaa euroa vuodessa, eivät yksinkertaisesti riitä.

Niinistö totesi puheessaan Maanpuolustuskiltojen liiton turvallisuuspolitiikan seminaarissa Helsingin Santahaminassa lauantaina, että puolustusvoimien puutelista on pitkä. Listalta löytyvät niin johtamis- ja viestijärjestelmät, ilmatorjuntajärjestelmät, panssarintorjunta-aseet kuin raskaat ampumatarvikkeet.

– Jopa rynnäkkökiväärin patruunoista on puutetta; parhaillaan syödään kriisiajan varastoja. Tämä on puolustuksemme uskottavuuden kannalta iso kysymys: onko meillä taistelukestävyyttä vai ei – mutta mediaa kiinnostaa enemmän yksittäinen lentoharjoitus.

– Pienen maan on turvallisinta pelata varman päälle. Virheet on mahdollisuuksien mukaan korjattava. Vain riittävän vahva oma puolustuskyky takaa Suomen turvallisuuden, kuuluimme Natoon tai emme, Niinistö sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)