Verkkouutiset

Korkeakoulukentälle vaaditaan reippaita uudistuksia ja vakaata perusrahoitusta

Helsingin yliopisto vaatii, että uusi hallitus nostaa osaamisen vahvistamisen strategiseksi tavoitteekseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopisto on huolissaan tutkimuksen tason ja korkeimman koulutuksen rapautumisesta.

– Suomen osaamispääomaa heikentävät kovaa vauhtia jo toteutetut säästöt, yliopistokentän hajanaisuus ja järjestelmän vähäinen dynamiikka, rehtori Jukka Kola arvioi yliopiston tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Suomen koulutustaso on hänen mukaansa jäämässä toisista koulutuksen kärkimaista jälkeen. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa on sekä yliopistojen että tutkimusinfrastruktuurien rahoitukseen panostettu enemmän.

– Uuden hallituksen onkin varmistettava yliopistoille vakaa perusrahoitus, jotta ne vastakin pystyvät kouluttamaan osaavaa työvoimaa ja tekemään innovatiivista tutkimusta. Näin turvaamme Suomen menestystä ja kestävää kilpailukykyä, Kola toteaa. 

Kola haluaisi myös järkevöittää yliopistojen työjakoa. Koko korkeakoulukentän pitäisi uudistaa rohkeasti, jotta nykyisin resurssein voitaisiin taata korkea tieteellinen taso ja menestyä kansainvälisessä kilpailussa.

– Se voisi tapahtua muun muassa yliopistojen vahvemmalla, laatuun perustuvalla profiloitumisella sekä tutkimuslaitoksia ja yliopistoja yhdistämällä, vaikkapa Tanskan mallin mukaan. Tämä voitaisiin tehdä alueittain, esimerkiksi puolella kymmenellä korkeakoulualueella, hän esittää. 

Tanskassa yliopistoja yhdistettiin sekä keskenään että valtion tutkimuslaitosten kanssa niin, että 25 yksiköstä syntyi 11 yksikköä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)