Kokoomuksen Sarvamaa: EU:n ulkorajat kontrolliin – paine löytyy, kun Saksa sulkee rajat

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mielestä rajavalvonnan tehostaminen on tällä hetkellä Euroopan unionissa kaikkein tärkein tavoite.

  • LKS 20111219  Toimittaja Petri Sarvamaa Animalian paneelikeskustelussa 50-vuotisjuhlatilaisuudessa Helsingissä, 19. joulukuuta 2011. LEHTIKUVA Martti Kainulainen

    Petri Sarvamaa.

    ()

– Ulkorajat pitää saada kiinni. Ei tänne voi tulla niin kuin hollitupaan, Petri Sarvamaa sanoo Verkkouutisille.

Hän pitää rajojen kontrolliin saamista ehdottomana edellytyksenä kaikille muille toimille pakolaiskriisin selättämiseksi. Dublin-asetus on Sarvamaan mukaan "keskeisiltä osin kuollut kirjain" ja siksi on hänen mielestään ymmärrettävää, että se kirjoitetaan uusiksi.

– Näistä ei voi puhua yksittäisinä asioina, jos ei yhtä aikaa pystytä oikeasti tilkitsemään rajoja, Sarvamaa sanoo.

Jos taakanjaossa turvapaikanhakijoiden suhteen edettäisiin ilman rajojen sulkemista, Sarvamaa pelkää, että turvapaikanhakijoiden määrät vielä kaksinkertaistuisivat viime vuodesta.

Pakolaiskriisin selättämisessä on kyse on resursseista ja rahasta.

– Puhutaan sellaisista rahoista, joita kukaan ei ole kehdannut edes laittaa paperille, Sarvamaa toteaa.

Hän arvioi, että ulkorajojen valvonnan laittaminen kuntoon lähtien Välimereltä ja ulottuen pohjoiseen EU:n itäistä rajaa pitkin edellyttäisi ainakin kymmenien miljardien eurojen panostukset. Jos se olisi Euroopan parlamentista kiinni, rahat olisivat jo löytyneet, mutta sellaisia rahoja ei ole kuin jäsenmailla. Nyt ongelmana on se, että kaikki jäsenmaat eivät koe yhtä suurta painetta osallistua pakolaiskriisin ratkaisemiseen.

– Jos saksalaiset laittavat tiukan rajavalvonnan päälle ja sulkevat virran Saksan alueelle, siitä on välittömät seuraukset. Paine tulee kaikille muille niin kovaksi toimia, että kyllä sitten rahaa ja keinoja alkaa löytyä, Sarvamaa sanoo.

Hänen mukaansa Saksa tietää tämän ja varmasti myös toimii vielä sen mukaan.

Sarvamaa epäilee, että rajat menevät tänä vuonna EU:n sisälläkin "vielä paljon enemmän kiinni", mutta ei pelkää, että se tarkoittaisi Schengenin kaatumista puhumattakaan EU:n tuhoutumisesta.

– EU:n sisällä olevien rajojen välinen liikenne pitää saada kontrolliin. Siihen löytyy keinot, Sarvamaa sanoo.

Sen seurauksena yhteisen tahdon ulkorajojen tilkitsemiselle pitäisi löytyä. Sen jälkeen on helpompi löytää yhteisiä ratkaisuita myös muuten pakolaiskriisiin.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.