Verkkouutiset

Vapaavuori: Fortumin verkkojen myynti turvallinen ja taloudellinen ratkaisu

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Fortumin päivän ilmoitus sähkönsiirtoliiketoimintojensa myynnistä on turvallinen ratkaisu Suomen energiapolitiikan kannalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ministeri muun muassa toppuuttelee pelkoja hintojen noususta.

– Sähköverkkotoiminta on säänneltyä ja luvanvaraista liiketoimintaa, jota valvoo Suomessa Energiamarkkinavirasto. Verkkoyhtiöille on määrätty tuoton yläraja, joten mitään hintapiikkiä ei pystytä edes rakentamaan, Jan Vapaavuori sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Hintojen kohtuullisuutta myös valvotaan neljän vuoden mittaisilla valvontajaksoilla. Lisäksi verkkoyhtiöiden edellytetään tehostavan toimintaansa ja alentavan toiminnasta aiheutuvia kustannuksia kuluttajien eduksi, hän jatkaa.

Vapaavuori korostaa, että valtio pitää hallussaan strategisesti merkittävät Finngridin kantaverkot myös vastaisuudessa. Edellisen kerran verkko-omistuksia käsiteltiin, kun Vattenfall myi verkkotoimintansa vuoden 2012 alussa Elenia-sijoittajaryhmälle.

– Huoltovarmuus on energiapolitiikan kannalta elintärkeä asia. Siksi valtio onkin turvannut strategisesti merkittävien verkkojen omistuksen. Lisäksi jos yhden yhtiön omistus olisi siirtoverkoista yli 25 prosenttia, kauppa voitaisiin estää. Säätelyn tarkoituksena on varmistaa sähköverkkojen kriittinen omistus ja turvallisuus, mutta mahdollistaa myös liiketaloudellisesti järkevät kaupat, kuten tässä tapauksessa, Vapaavuori toteaa.

Ministerin mukaan markkina-arvioiden mukaan näyttää siltä, että Fortum on saanut kaupastaan varsin hyvän hinnan.

– On hyvä, että uusi omistus löytyi suomalaisten institutionaalisten sijoittajien sekä ulkomaisten sijoittajien joukosta. Tämä osoittaa sen, että Suomi on houkutteleva investointikohde. Valtion kannalta miljardien panostus sähköverkkoon, joka ei tuo yhtään uutta työpaikkaa tai uusia verotuloja, olisi ollut kallis ratkaisu. Nyt kauppa vaikuttaa sekä turvalliselta että taloudelliselta, Vapaavuori sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Blogi

Tuomarivaltio haastaa demokratian

Kirjoittajan mukaan eduskunnan on aktivismista huolimatta käytettävä sitä lainsäädäntövaltaa, joka sille kuuluu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)