Verkkouutiset

PS:n Slunga-Poutsalo: Kehitysmaita laskutettava menetetyistä teollisuustyöpaikoista

Perussuomalaisten mukaan Suomi ei ole velvollinen maksamaan vahingonkorvauksia muulle maailmalle YK:n ilmastokokouksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Sinipunapunavihreät ovat aloittaneet jälleen Varsovan ilmastokokouksen alkajaisiksi suomalaisten teollisuustyöntekijöiden syyllistämisen ja mustamaalaamisen. He väittävät, että olemme teollistumisen myötä jääneet muulle maailmalle ilmastovelkaa ja että nyt on vahingonkorvausten maksun aika, sanoo Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Hänen mukaansa nämä väitteet ovat vailla pohjaa, eivätkä perustu mihinkään todellisuuteen. Suomen kokonaispäästöt vuona 2012 olivat noin yhden prosentin verran EU:n kokonaispäästöistä eli 61, 4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Suomen kokonaispäästöt ovat noin promillen koko maailman päästöistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suomen virallisen kokousedustajien on pidättäydyttävä vain tosiasioissa. Varsovasta on tultava omilla eväillä myös kotia. Mukana ei saa olla kansalaisille maksuun lankeavaan vahingonkorvauslaskua.

Slunga-Poutsalo viittaa EU:n ja ulkoministeriön lähteisiin, joiden mukaan kehitys- ja kehittyviin maihin meni ilmastorahaston kautta vuona 2011 EU:lta 2,34 miljardia euroa, josta 34 prosenttia lainana ja 66 prosenttia lahja-apuna.

– Suomen osuus tästä on 0,5 miljardia euroa, joka on 100-prosenttisesti lahja-apua.

Hän korostaa, että Suomen ei pidä sitoutua maksumieheksi minkäänlaiseen ilmastorahastoon.

– Vääränlaisen ilmasto- ja energiapolitiikan johdosta on maastamme siirtynyt teollisuutta jo yli 130 000 tehdastyöläisen työnpanoksen verran. Meidän olisi päinvastoin kenties laskutettava kehittyviä ja kehitysmaita näistä menetetyistä teollisuustyöpaikoista.

Slunga-Poutsalon mukaan nämä maat ovat houkutelleet teollisuutemme kevyemmillä ilmasto- ja ympäristönormeilla siirtämään työpaikat Suomesta pois.

– Pitäisikö meidän vielä käydä rakentamassa ja rahoittamassa näiden maiden päästöjen torjuntainvestoinnit?

Hänen mielestään Varsovan kokouspäätöksillä ei saa tuhota loppuakin suomalaista teollisuutta.

– Vain vientiteollisuutemme kautta rahoitamme hyvinvointimme.

Perussuomalaiset esittävät Varsovan neuvottelupöytiin yksikertaiset keinot ilmastopäästöjen vähentämiseksi.

– Olemme esittäneet siirtymistä kansainväliseen, kaikkia sitovaan tuotantoyksikkökohtaiseen ominaispäästöjärjestelmään. Näin voidaan luopua toimimattomasta päästökaupasta. Ominaispäästöjärjestelmässä jokainen sottaaja siivoaa omat jälkensä. Kukaan ei jää silloin kenellekään velkaa.

– Samalla suomalaisten energia- ja vientiteollisuutemme kilpailukyky nousee maailman ykköseksi. Sitä kautta teollisuuden paluumuutto Suomeen myös mahdollistetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)