Verkkouutiset

Italia uhkaa taas euroa: ”Touhu on lähinnä saippuaoopperaa”

PTT:n Markus Lahtinen sanoo, että saapasmaan kelvoton järjestelmä on lähinnä sisäpoliittista peliä. Pitkällä aikavälillä siitä tulee kuitenkin uhka koko euroalueelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Italian valtionlainojen korot nousivat maanantaiaamuna, kun markkinat aukesivat. Maan kymmenvuotinen korko nousi 4,73 prosenttiin, joka on noin kolme prosenttia korkeampi kuin Saksan vastaava korko.

Syynä on, että Vapauden kansa -puoluetta johtava Silvio Berlusconi veti lauantaina viisi oman puolueensa ministeriä pois hallituksesta. Maata uhkaavat uudet vaalit vain seitsemän kuukautta edellisistä.

Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Markus Lahtinen arvioi, että lyhyellä aikavälillä Italian kriisi ei heilauta euroaluetta.

– Se vaikuttaa enemmän sisäpoliittiselta valtataistelulta sekä puolueiden välillä että Berlusconin puolueen sisällä, hän sanoo.

Pitkällä aikavälillä tilanne muuttuu. Italian pitäisi vakauttaa julkista talouttaan, jotta se selviää veloistaan. Italian talouskasvu on laahannut koko 2000-luvun alle yhdessä prosentissa, joten päätösten lykkääntyminen pahentaa tilannetta.

– Miten maan hallitus pystyy tekemään mitään päätöksiä mistään, kun touhu on lähinnä saippuaoopperaa, Lahtinen ihmettelee.

Hän ennustaa, että Italia pysyy vuosikausia valtavana haasteena koko euroalueelle. Italia on euron kolmanneksi suurin talous.

Voidaan jopa joutua tilanteeseen, jossa Italia eroaa tai joutuu eroamaan eurosta. Berlusconin väitetään pääministeriaikoinaan uhanneen vetää Italian ulos yhteisvaluutasta. Lahtinen ei tosin usko, että hän enää pystyisi siihen yksin.

– Berlusconi on vanha mies, eikä hän ole enää niin voimakas tekijä. Hän ei pysty viemään oman etunsa ajamista niin pitkälle.

Italiassa on myös tasapainottavia tekijöitä, Lahtinen muistuttaa, kuten presidentti Giorgio Napolitano, joka neuvottelee parhaillaan ratkaisua hallituskriisiin.

Euroopan keskuspankin italialainen pääjohtaja Mario Draghi on sanonut, että EKP tekee kaikkensa euron pelastamiseksi. Lahtinen sanoo, että lausunto on vakauttanut eurokriisiä, mutta Italiaa EKP:kään ei pysty pelastamaan. Maan rakenteelliset ongelmat ovat liian pahoja.

– Italia on pysähdyksen tilassa eikä pysty uudistumaan. Jos se ei saa sisäisiä asioitaan kuntoon, EKP:n lupaus ei ole uskottava.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)