Verkkouutiset

Timo Harakka: SDP:n täytyy johtaa työelämän uudistumista

SDP:n puheenjohtajuudesta kisaavan Timo Harakan mukaan myös epäsäännöllinen työ tarvitsee ay-liikkeen tukea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Timo Harakka sanoo suomalaisen työelämän muuttuvan hitaasti, mutta varmasti. Keikkatöiden määrä kasvaa, samoin itsensä työllistäminen yrittäjänä. Vaikka kaksi kolmesta työsuhteesta on kokoaikaisia ja toistaiseksi voimassa, jäljelle jäävä kolmannes tarvitsee Harakan mielestä uutta työväenliikettä ajamaan etujansa.

– Beni kuskaa ruokaa ravintolasta asiakkaalle kännykkäsovelluksen määrääminä keikkoina. Hänellä ei ole työsuhdetta, muttei yrittäjävastuutakaan. Hän ei välttämättä saa toimeksiannoista toimeentuloa, eikä sairauskorvauksia ja eläketurvaa. Miten Beni puolustaa etujansa, ja saako hän apua? Harakka pohtii tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Päätyönään nollatuntisopimusten varassa on 50 000 duunaria. Vuokratöissä on toinen mokoma. Yksinyrittäjien määrä on noussut 20 vuodessa melkein puolella, noin 170 000 henkeen, hän listaa.

Harakan mukaan pääoma on irtisanonut vanhan sopimuksen työn kanssa, eikä enää läheskään aina tarjoa nuorille työsuhdetta täysin eduin.

– Kokeneempia se irtisanoo, niin että vanhoja tehtäviä suoritetaan toimeksiantoina aikaisempaa huonommalla korvauksella ja eduilla.

Harakka perää ammattiliitoilta ”etsivää edunvalvontaa”, jolla tavoitetaan epämääräisissä työsuhteissa olevat, jotka eivät muuten hakeutuisi ammattiliiton edunvalvonnan piiriin.

Harakka uskoo, että ammattiyhdistysliike on huomenna vielä tärkeämpi kuin tänään.

– Palvelualojen ammattiliitto PAM on etsinyt esimerkillisesti heikon työsuhdeturvan duunareita – kuten alussa mainitun Benin. Se keskustelee rakentavasti keikkatyönantajien kanssa. Operaatio Vakiduuni on ay-nuorten hieno kampanja nollatuntisopimusten kieltämiseksi. Vaikka kansalaisaloite ei sellaisenaan menisi eduskunnassa nykyisin voimasuhtein läpi, se on nostanut turvattoman työn vahvasti esiin, Harakka listaa.

Hänen mukaansa SDP:n eduskuntaryhmässä pohditaan Tarja Filatovin johdolla, kuinka itsensä työllistäjien sosiaaliturvaa voisi parantaa. Harakka itse on tehnyt asiasta kaksi kirjallista kysymystä.

– Sosialidemokraatit ovat työn asiantuntijoita, meidän on oltava työelämän uudistajia. Meidän on osoitettava kansalaisille, että emme jarruta uudistuksia, vaan johdamme työelämää turvalliseen muutokseen.

– Vanha jako työllisiin, työttömiin ja yrittäjiin hälvenee. SDP:n on valmisteltava tulevaisuuden sosiaaliturva, joka pitää luonnollisena, että ihmisen työmarkkina-asema vaihtelee koko ajan, ja joka tarjoaa joka vaiheessa kannustavan ja rohkaisevan turvan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)