Ylen keräämien tietojen perusteella starttirahojen uskotaan TE-toimistoissa riittävän koko vuodeksi ainoastaan Uudellamaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa. Muualla tuen arvioidaan loppuvan vuoden mittaan ja tukea myönnetään laajalti vain erityisehtojen mukaan.
Kaikkialla tilannetta kuvaillaan huonommaksi kuin edellisvuosina.
Starttiraha turvaa yrittäjän toimeentulon siltä ajalta, jonka yritystoiminnan käynnistys ja vakiinnuttaminen arviolta kestää, kuitenkin enintään 18 kuukauden ajan.
Rahaa on monissa paikoin tänä vuonna kohdistettu vain pitkäaikaistyöttömille, koska jaettavaa on ollut vähän. Toisaalta osa työllistämismäärärahoista on korvamerkitty ministeriössä yli 300 päivää työmarkkinatuen varassa olleille.
Starttirahat myönnetään samasta potista kuin esimerkiksi palkkatuki. Työllisyysmäärärahojen loppuminen koskettaa starttirahojen ja palkkatuen lisäksi myös TE-toimistojen tarjoamia työvoimakoulutuksia.
Rahojen loppuminen vaikuttaa uusiin tukipäätöksiin. Jo tehtyihin päätöksiin rahojen loppuminen ei vaikuta.