Tutkimuksessa analysoitiin toisen maailmansodan aikana Karjalan taistelukentille jääneiden sotavainajien luita.
Monet virukset jättävät infektion jälkeen perintöainestaan ihmisen kudoksiin. Nykyaikaisten DNA-tekniikoiden avulla nämä virusten ”sormenjäljet” voidaan määrittää ja analysoida ihmisen kudoksesta jopa vuosikymmeniä tartunnan jälkeen.
– Ihmisen kudokset ovat kuin elinikäinen arkisto, josta käy ilmi, millaisia viruspatogeeneja henkilö on elämänsä aikana kohdannut, kuvaa Helsingin yliopiston kliinisen virologian professori Klaus Hedman.
Nyt tutkijat ovat ensimmäisen kerran osoittaneet, että virus-DNA:ta voi analysoida myös kauan sitten kuolleiden ihmisten luista.
Virologien ja oikeuslääketieteen tutkijoiden yhteistyön tuloksena toisessa maailmansodassa kaatuneiden, Itä-Karjalan metsissä jopa 70 vuotta maanneiden sotavainajien luista löydettiin parvorokkoviruksen DNA:ta. Tutkimuksessa oli mukana 106 vainajan luunäytteet, ja parvorokkoviruksen DNA:ta löytyi lähes joka toiselta.
Parvorokkovirus on nykyään yleinen lastensairauksien aiheuttaja. Sotavainajista löydettyä virustyyppiä ei kuitenkaan ole tavattu kiertävänä Suomessa 1970-luvun jälkeen.
– Kartoittamalla ja analysoimalla virusten geenejä vanhoista ihmisnäytteistä käsityksemme virusten kehityksestä ja levinneisyydestä syvenee. Tuloksia voidaan verrata nykyvirusten muotoihin ja taudinaiheuttamiskykyyn, minkä ansiosta edellytykset ehkäistä ja hävittää infektiotauteja paranevat, Hedman sanoo.
Uudenlainen DNA-sormenjälki
Kahden sotavainajan luista löytynyt virus-DNA oli peräisin sellaisesta parvorokkovirustyypistä, jota ei tiettävästi koskaan ole esiintynyt pohjoismaissa.
Tutkijat vertasivat näiden tunnistamattomien vainajien omaa DNA-profiilia luista löytyneeseen viruksen DNA:han ja pystyivät näin osoittamaan, että vainajat olivat todennäköisesti Neuvostoliiton armeijan sotilaita.
– Tällainen ihmisen oman DNA:n ja virus-DNA:n yhdistelmä saattaa auttaa sekä tunnistamaan nykyajan vainajia – mikä tekee siitä uuden apuvälineen oikeuslääketieteellisessä tunnistamisessa – että selvittämään muinaisten ihmisten liikehdintää maapallolla, toteaa Helsingin yliopiston geneettisen oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila.
Tutkimusryhmän yhteistyö oikeuslääketieteen tutkijoiden kanssa sai alkunsa ryhmässä väitöstutkimustaan tekevän maisteri Mari Toppisen ajatuksesta. Hän oli kuuntelemassa muinaistutkimusta koskevaa luentoa ja alkoi pohtia, voisiko virus-DNA:ta löytyä kenties jopa kauan sitten kuolleiden vainajien luista.
– Pitihän idea ilman muuta tarkistaa! Tulos olikin melkoinen yllätys ja avasi koko maailmalle aivan uuden tutkimusalueen, Hedman sanoo.
Tutkimus on Scientific Reports –lehdessä.
