Verkkouutiset

Yle: Maanpuolustuskursseille osallistuu tuhansia suomalaisia – erityisesti kriisiviestintä kiinnostaa

Vapaaehtoiset maanpuolustuskurssit vetävät osallistujikseen erityisesti nuoria ja naisia, kertoo Yle Uutiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli 3000 suomalaista osallistuu tänä ja ensi viikonloppuna vapaaehtoisille maanpuolustuskursseille. Kursseja järjestetään kahtena viikonloppuna eri puolilla Suomea yhteensä yli 150. Keskivertoviikonloppuna niitä on muutamia kymmeniä.

Vapaaehtoisten maanpuolustuskurssien aiheet vaihtelevat laajasti maastossa liikkumisesta kyberturvallisuuteen. Kevään ruuhkaisia kurssiviikonloppuja selittää muun muassa se, että puolustusvoimien harjoitusalueilla on tilaa keväisin.

Lisäksi suuren harjoitusten keskittäminen on edullisempaa kuin esimerkiksi erilaisten kuljetusten järjestäminen pienempiä joukkoja varten.

Nuoret ja naiset ovat yhdistyksen mukaan erityisen kiinnostuneita kursseista:

– On sellaista uhkiin varautumista ylipäätään. Jos ihminen tulee turvallisuusalan varautumiskoulutukseen, se lisää hänen kriisinsietokykyään monenlaisissa tilanteissa, kertoo Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen Yle Uutisille.

Laatikaisen mukaan maanpuolustuksen edistäminen on nyt helpompaa kuin vaikkapa vuosikymmen sitten. Ihmiset näkevät hänen mielestään puolustuksen nykyisin entistä laajemmin, esimerkiksi ympäristönsuojelun kannalta, eivätkä ainoastaan sotilaallisena kysymyksenä.

Yksi esimerkki tämän viikonlopun kursseista on Helsingissä järjestettävä informaatioturvallisuuskoulutus, jonka käyvien luvataan kurssin jälkeen osaavan tulkita mediasta saamaansa tietoa ja tuntevan kriisiviestinnän perusteita. Yhdistys kaavaili kurssia 50 osanottajalle. Ilmoittautuneita oli loppujen lopuksi 150.

Viime vuonna yhdistys järjesti 88 000 koulutusvuorokautta, vuotta aiemmin niitä oli 80 000. Maanpuolustuskoulutusyhdistys järjestää vuosittain kaikkiaan 1 900 kurssia. Niille osallistuu noin 50 000 ihmistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)