Verkkouutiset

Alexander Stubb: Brexit ja Donald Trump ovat vasta osoitus tulevasta

Kokoomuksen kansanedustajan ja entisen ministerin mielestä EU:n on palattava juurilleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kaikki vapaata maailmaa puolustavat vaikuttavat vajonneen epätoivoon. Populistit lietsovat pelkoa ja voittavat monia äänestäjiä puolelleen. Nationalismi, globalisaation vastustaminen ja suoranainen rasismi ja muukalaispelko ovat liikkeellä. Brexit ja Donald Trump ovat vasta osoitus siitä, mitä on tulossa, Alexander Stubb kirjoittaa Financial Timesissa.

Stubbin mukaan demokratian, markkinatalouden ja globalisaation puolustajat eivät saa kuitenkaan menettää toivoaan. Hän toteaa, että paljon on kuitenkin kiinni siitä, millaista johtajuutta EU ja sen jäsenvaltiot kykenevät osoittamaan lähikuukausina.

Slovakian Bratislavassa perjantaina kokoontuva EU:n huippukokous tulisi Stubbin mukaan nähdä ensimmäisenä askeleena pitkällä uudistumisen tiellä. Hän nostaa esiin kolme keskeistä asiaa.

Stubbin mielestä EU:n tulisi ensinnäkin edetä hitaasti Brexitin kanssa. Britannian tulisi antaa selvittää, millaisen suhteen se haluaa EU:n kanssa. Unionin on puolestaan pohdittava, mitä elämä ilman Britanniaa merkitsee.

– Toiseksi on keskityttävä perusasioihin. EU:n legitimiteetti perustuu sen kykyyn tehdä tulosta. Talouskasvu, työpaikkojen synnyttäminen ja turvallisuus ovat listan kärjessä. Jos jokin näistä vaikuttaa heikolta, kärsii koko unioni.

– Jos paljastuu, ettei EU kykene selviytymään pakolaiskriisistä, talousasioista tai terrorismista, nousee esiin muita vaihtoehtoja. Ikävä kyllä nämä vaihtoehdot liittyvät liberaalin demokratian unohtamiseen, Alexander Stubb varoittaa.

Hänen mielestään EU:n tulisi tuoda eurooppalaisia arvoja esiin nykyistä vahvemmin.

– Osa lännessä ja jopa EU-johdon parissa kuultavasta puheesta saa perinteisen hirmuhallitsijan näyttämään demokratian ja rauhanomaisen rinnakkaiselon puolestapuhujalta.

Stubbin mukaan monia Itä- ja Keski-Euroopan johtajia pidettiin sankareina kommunismin vastaisessa taistelussa.

– Silti jotkut kääntävät selkänsä niille periaatteille, joiden puolesta he taistelivat. Tämän on muututtava, jos halutaan, että Eurooppa selviytyy.

Alexander Stubbin mukaan EU:lla on taipumus kohdata ongelmatilanteet kolmivaiheisesti. Ensin tulee kriisi, sitten kaaos ja viimeiseksi vajaa ratkaisu. Brexitin kohdalla ollaan hänen mielestään jossakin ensimmäisen ja toisen kohdan välimaastossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)