Verkkouutiset

SAK: Ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei saa leikata

SAK on valmis neuvottelemaan palkkaratkaisun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkosta, mikäli ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei leikata.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SAK:n hallitus kokoontui tänään maanantaina aamupäivällä.

– Työttömyysturvan leikkaaminen kesken kauden ei ole työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaista, emmekä ole valmiita työttömyysturvan heikennyksiin. Olemme valmiita neuvottelemaan palkkaratkaisusta, mutta myös kolmikannan muiden osapuolten on pidettävä kiinni sopimuksesta, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly vaatii.

Neuvottelut työllisyys- ja kasvusopimuksen (tyka) jatkosta eli kolmannen vuoden palkoista on määrä saada päätökseen ensi viikon maanantaihin eli 15. kesäkuuta mennessä.

SAK:n hallitus keskusteli tänään siitä, jatketaanko neuvotteluita vai ei. SAK:n hallituksen mielestä neuvotteluita voidaan jatkaa vain, jos ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei leikata.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus tiedotti tänään aamupäivällä sopineensa työmarkkinajärjestöjen kanssa, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistus valmistellaan hallitusohjelman mukaisesti vuoropuhelussa työelämän osapuolten kanssa 15.10.2015 mennessä. Uudistus astuu voimaan 1.1.2017 alkaen, eli vuotta aiottua myöhemmin.

Hallitusohjelman mukaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa leikataan 200 miljoonalla.

SAK vaatii, että neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta on siirrettävä vuodella. Myös Akavan hallitus esitti tänään kokouksessaan, että neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta on syytä siirtää syksylle 2016.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)