Verkkouutiset

”Kansanedustaja toistelee venäläistä propagandaa”

Eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan kuuluvan perussuomalaisen kansanedustajan näkemykset Ukrainasta ihmetyttävät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kaupunginvaltuutettu ja entinen kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman kirjoittaa Facebookissa perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalénin Ukraina-kannanotoista.

Rydman aloittaa toteamalla, että ”mediassa on usein kohistu perussuomalaisten varavaltuutettujen promillenhuuruisista fb-kirjoituksista. Jussi Halla-ahoakin on syytetty vaikka mistä, vaikka herran hyvin tuntevana voin sanoa, että hän on sitoutuneempi länsimaisiin perusarvoihin kuin moni hänen kriitikoistaan”.

Hänen mukaansa ”paljon enemmän skandaalin aineksia on minusta siinä, että perussuomalainen kansanedustaja Tom Packalén toistelee blogissaan venäläistä propagandaa”.

Wille Rydmanin mielestä on ”outoa, että isänmaallisuuttaan mainostavassa puolueessa myötäillään Putinin hallintoa, jonka pyrkimys sotkeutua naapurimaidensa asioihin on mitä kohtalokkaimmalla tavalla ristiriidassa Suomen kansallisen edun kanssa. Olen hämmentynyt ja pettynyt”.

Kansanedustaja Tom Packalén kirjoitti viimeksi perjantaina otsikolla Pari kysymystä Ukrainalle ja USA:lle malesialaiskoneen kohtalosta.

Hänen mukaansa ”on hurjaa suomalaisena ja eurooppalaisena katsoa, miten me ostamme nämä (USA:n) huterat puheet ja alamme toistaa niitä lähes faktoina”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)