Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen kysyy tiedotteessaan ”Miksi Yle sylkee suomalaisten silmille”.
Hänen mukaansa torstaiset Obs debatt ja A-studio osoittivat, että ”Ylen ’asiaohjelmien’ toimitukset eivät voi hyväksyä vaalien lopputulosta”.
”Miksi? Yle yritti puoli vuotta ohjeistaa miten suomalaisten tulisi äänestää apunaan gallupit ja studioihin raahatut päivystävät politiikan dosentit. Käsikirjoitukseen kuului, että tulevaa Kepun murskavoittoa hehkutettiin ja perussuomalaisten tulevaa rökäletappiota pidettiin selviönä”, Matti Putkonen toteaa.
Putkosen mukaan kuitenkin ”kolmen viimeisen viikon suurissa vaalikeskusteluissa ja medioiden puoluepäivinä puhuttiin asioista eikä gallup-mielikuvista. Näissä perussuomalaisten vaaliteemoja ei voitu ohittaa eikä antaa niille toimituksellista tulkintaa. Äänestäjille selvisi mitä perussuomalaiset oikeasti ovat esittäneet”.
Hänen mukaansa Yle yrittää nyt leimata perussuomalaiset ”pelkästään maahanmuuton vastaiseksi ja perään lähetetään vielä viestiä, ettei tällaista porukkaa voi päästää hallitukseen”.
”Kulunut vaalikausi ja käydyt vaalit osoittavat, että vapaan demokratian turvaamiseksi maassamme on turvattava Ylen lisäksi muidenkin tiedotusvälineiden toimintaedellytykset. Se on tärkeää, jotta suomalaiset voivat tehdä äänestyspäätökset asiapohjalta eikä pelkkien mielikuvien varassa”, hän kirjoittaa.