Verkkouutiset

Tiede nousuun? – professorit tekevät yhä enemmän toimistoapulaisen tehtäviä

Professoriliiton mielestä Suomen tieteen tilan nousuun vaikutetaan vahvalla ja pitkäjänteisellä perustutkimuksen rahoituksella sekä sillä, että professoreilla on aikaa tehdä tutkimusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Pitkäjänteiselle tutkimustyölle ja nimenomaan perustutkimukselle on annettava entistä paremmat mahdollisuudet, Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo korosti liiton syysseminaarissa Tiedossa on tulevaisuus perjantaina Helsingissä.

Suomen Akatemia julkisti viikko sitten Tieteen tila -raporttinsa. Siinä painotetaan valintoja ja ”poisvalintoja”. Raportin yhteenvedossa väitetään, että yliopistojen valinnat konkretisoituvat erityisesti professorien rekrytoinnissa.

Professoriliiton mielestä professorirekrytointien määrästä raportti antaa liian positiivisen kuvan. Yhteenvedon mukaan yliopistot olisivat palkanneet paljon uusia professoreita viime vuosina. Lukuihin on kuitenkin laskettu mukaan myös lyhytaikaiset sijaisuudet.

Professoriliitto tekee vuosittain palkkaselvityksen ja seuraa yliopistoilta saatujen tietojen perusteella professorimäärän kehitystä. Sen mukaan kokoaikaisten professoreitten määrä on päinvastoin vähentynyt vuodesta 2009 ja kaikkien professorien määrä vuodesta 2011 lähtien.

– Rekrytoinnit ovat toki tärkeitä, mutta vielä enemmän tieteen tilaan on vaikutusta sillä, että professoreilla on aikaa tehdä tutkimusta ja kirjoittaa sen tuloksista. Yliopistojen tulee nyt vihdoin vakiinnuttaa tutkimuskausijärjestelmä, Maarit Valo toteaa.

Professorin työ on viime vuosina muuttunut yhä pirstaleisemmaksi. Professoriliiton viimekeväisen kyselyn mukaan 41 prosenttia professoreista tekee yli 50-tuntista työviikkoa. Professorit raportoivat työtä haittaavia keskeytyksiä runsaasti ja enemmän kuin vuonna 2012 tehdyssä kyselyssä.

– Avustavasta henkilökunnasta on huutava pula. Yliopistot ovat viime vuosina vähentäneet väkeä etenkin avustavasta henkilöstöstä, ja jäljelle jääneitä on siirretty laitostasolta hallintopalveluyksiköihin. Tästä syystä professorit joutuvat tekemään yhä enemmän toimistoapulaisen tehtäviä. Tämä ei ole yliopistojen eikä tieteen edun mukaista, puheenjohtaja Valo huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)