”Tänään lapsen oikeuksien päivänä mietin erityisesti lapsen oikeutta isään ja äitiin. Lasta ei ole ilman miestä ja naista. Siksi miehen ja naisen muodostama perhe on yhteiskunnan perussolu”, piispa Seppo Häkkinen kirjoitti Facebookissa torstaina.
”Tämä on viime aikojen keskustelussa kovin helposti unohdettu”.
Piispa toteaa päivityksessään miettivänsä erityisesti lapsen oikeutta isään ja äitiin.
”Eduskunta ottaa lähipäivinä kantaa kansalaisaloitteeseen avioliittolain muuttamisesta sukupuolesta riippumattomaksi. Päätöstä tehtäessä on muistettava päätöksen vaikutukset myös lapsen asemaan”, hän kirjoittaa.
Hänen mukaansa lapsen oikeutta isään ja äitiin ei pidä murentaa.
”Lainsäätäjän ei tule jo lähtökohtaisesti jättää joitakin lapsia ilman isää tai äitiä. Siksi avioliitto on mielestäni säilytettävä miehen ja naisen välisenä liittona”, Häkkinen vetoaa.
Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tasa-arvoista avioliittolakia koskevaa kansalaisaloitetta vastaan torstaina äänin 9–8.
Kansalaisaloite muuttaisi muun muassa avioliiton käsitteen ja oikeudet koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja.
Eduskunnan täysistunto käsittelee asiaa ensi viikolla, jolloin kansalaisaloitteen kohtalo käytännössä ratkeaa.