Vuoden 2018 alussa voimaan astuvassa ammatillisen koulutuksen uudistuksessa koko ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö, rahoitus- ja tutkintojärjestelmä uudistetaan sekä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista lisätään.
– Kyseessä on merkittävin opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema lainsäädäntöhanke tällä hallituskaudella, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).
Hän pitää talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöstä merkittävänä mahdollisuutena tukea koko maassa ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opetuksen uudistamista ja uusien digitaalisten oppimisympäristöjen käyttöönottoa.
Grahn-Laasosen mukaan mahdollisuus käyttää myyntituloja koulutuksen kehittämiseen tukee myös ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden saavuttamista.
Tulevina vuosina koulutuksen järjestäjät tehostavat toimintaansa muun muassa vähentämällä tilojensa määrää, jolloin ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen oppilaitoskiinteistöjä myydään tarpeettomina.
Valtion aikanaan luovuttaman omaisuuden arvoa koskee palautusvelvollisuus, kun olosuhteet muuttuvat. Nyt palautettavissa oleva euromäärä voidaan kuitenkin käyttää myös koulutuksen kehittämistä edistäviin investointeihin, erityisesti uusien oppimis- ja innovaatioympäristöjen, kuten esimerkiksi opetussimulaattorien hankintoihin.
Valtiolle muutoin palautuva euromäärä käytetään ensisijaisesti koulutuksen järjestäjän koulutuksen kannalta tarpeellisten rakennushankkeiden kustannuksiin. Jos uusiin rakennushankkeisiin ei ole tarvetta, kyseinen euromäärä voidaan käyttää koulutuksen kehittämistä edistäviin muihin investointeihin.
Kiinteistöjen arvon siirrot käsitellään tapauskohtaisesti opetus- ja kulttuuriministeriössä. Tällä hetkellä ministeriössä on 27 kiinteistöjen palautusvelvollisuutta koskevaa hakemusta käsittelyssä.
Valtio luovutti 1990-luvulla ammatillisten oppilaitosten kunnallistamisen ja yksityistämisen yhteydessä koulutuksen järjestäjille niiden koulutuksessa tarpeelliset kiinteistöt rakennuksineen ja irtaimistoineen.
Myös opistoasteen oppilaitosten ja ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen valtion omistuksessa olleet kiinteistöt luovutettiin koulutuksen järjestäjille.
Luovutussopimuksiin sisältyy ehto palautusvelvollisuudesta tilanteissa, joissa valtion luovuttama omaisuus luovutetaan toiselle, sen käyttötarkoitus muutetaan, toiminta lopetetaan, omaisuus tuhoutuu tai vahingoittuu. Palautusvelvollisuus on voimassa 30 vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta.