Aiheen tutkijat esittelevät Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana –tutkimushankkeensa tuloksia Helsingissä maanantaina.
Kaupunkiaktivismissa kansalaiset ottavat itselleen hallinnolle ja edustukselliselle päätöksenteolle tähän saakka kuuluneita tehtäviä ja ryhtyvät toimijoiksi ympäristössään.
– Väitämme, että kaupunkiaktivismien nousussa on kyse merkittävästä kansalaisyhteiskunnassa tapahtuvasta muutoksesta, jonka seurauksena julkinen valta, markkinat ja sosiaalinen koheesio ovat rakentumassa uudelleen, sanoo tutkija Pasi Mäenpää Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselta.
Hän huomauttaa, että sana ”aktivismi” on aiemmin yhdistetty yleensä poliittiseen vaikuttamiseen tähtäävään ja tyypillisesti reaktiiviseen aktivismiin, kuten mielenilmauksiin ja kiista-asetelmiin.
Nyt kaupunkiaktivismilla ymmärretään kansalaisten omaehtoista yhteistoimintaa, joka tapahtuu yleensä järjestötoiminnan ulkopuolella. Se on luonteeltaan aloitteellista, proaktiivista ja rakentavaa ja suuntautuu ensisijaisesti toimintaan, ei poliittiseen mielipiteenmuodostukseen tai vaikuttamiseen.
Kaupunkiaktivismi nojaa tee-se-itse -henkeen ja commons -ajatteluun ja hyödyntää nettiä ja sosiaalista mediaa toiminnassaan ja järjestäytymisessään.
Demokratia-ajattelusta voimavara-ajatteluun
Mäenpään mukaan kansalaisaktiivisuutta on tärkeä lähestyä laajemmin kuin vain demokratian kannalta. Ihmisten osallisuus yhteiskunnassa ei rajoitu vain heidän mahdollisuuksiinsa osallistua edustuksellisen demokratian tai siihen nojaavan hallinnollisen valmistelun prosesseihin.
Tutkija Mäenpään esimerkissä toimitaan nykyään näin:
– Kun joutomaa on ruma, siihen istutetaan kaupunkiviljelmä. Kun kaupasta ei saa lähi- ja luomuruokaa, perustetaan ruokapiiri. Kun asuinalueella elämä tuntuu irralliselta tai turvattomalta, avataan Facebook-ryhmä kaupunginosaliikkeeksi. Jos pop-up -ravintolaa ei saa pitää ilman lupia, tehdään se silti – tai siksi, hän sanoo.
Kaupunkiaktivismi nostaa esiin kaupunkiyhteisön itsellisenä toimijana eikä julkisen vallan osallistamistoimien kohteena. Tarve jälkimmäiseen ei ole lakannut olemasta, mutta sen rinnalle on noussut vaatimus julkisvallan toiminnalle, joka huomioi kansalaiset toimijoina kaupunkien paikallisessa todellisuudessa.
– Tärkeintä mielestämme on havaita se, että kaupungistunut, digitalisoitunut ja korkeasti koulutettu kansalaisyhteiskunta on noussut historiallisen merkittäväksi yhteiskunnalliseksi voimavaraksi, Mäenpää sanoo.
Uusi aktivismi on monimuotoista
Mäenpään mukaan uusi aktivismi panee päivittämään osallisuuden käsitettä aiempaa monimuotoisemmaksi. Sosiaalisen median keskeinen asema aktivismeissa kertoo siitä, miten ryhmäytymistä ja toimintaa syntyy somessa tunnepohjaisesti.
Esimerkiksi uusien kaupunginosaliikkeiden esikuva Kallio-liike sai alkunsa some-päivityksestä, jossa reagoitiin niin sanotun leipäjonon haitallisuuteen Helsinginkadun katukuvassa julistamalla suvaitsevaisuutta ja sosiaalista inkluusiota huono-osaisten uloslyöntiä vastaan.
Asuinalueilla syntyy siis toimeliaisuutta, jolla on merkitystä alueen elinvoimalle ja yhteisöllisyydelle. Tällaisia tilanteita on syntynyt esimerkiksi ruokapiiritoiminnan yhteydessä Helsingin Laajasalossa ja Herttoniemessä, kun asukkaat ovat perustaneet osuuskuntia ja toimintatiloja, jotka edustavat itseorganisoituvan asukastoiminnan ja -tilan malleja.
Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) on keväällä 2016 lähes 10 000-jäseninen yhteisö, joka kokoaa kiinnostuneita edistämään Helsingin kehittämistä kaupunkimaisemmaksi. Ryhmässä tehdään konkreettisia ehdotuksia täydennysrakentamisesta, liikenneratkaisuista, palvelujen saavutettavuuden järjestämisestä ja kommentoidaan niin kaupungin kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia.
Kaupunkisuunnitteluvirasto on huomannut ryhmän merkityksen suunnittelun resurssina ja kiinnostunut kehittämään yhteistyötä ryhmän kanssa.
– Aktivismien merkitys voi olla jopa valmiuksissa saada asioita aikaan nopeammin ja tehokkaammin kuin hallinto, Mäenpää arvioi.
Jakamistalous muuttaa markkinoita
Digitalisaation, netin ja somen aikaansaaman verkostomaisen kansalaisyhteiskunnan ydin on yksilöiden kyvyssä liittyä toisiinsa, löytää yhteisiä tavoitteita sekä välineitä toteuttaa niitä yhdessä.
Sosiaalisten kytkentöjen lisäksi syntyy virtuaalista ja reaalitodellisuutta yhdistäviä innovatiivisia toimintatapoja, jotka liittyvät kaupunkilaisten arkeen, kuten ruokahuoltoon, liikkumiseen, käytetyn tavaran kauppaan, kierrätykseen ja palveluihin.
Tässä kaupunkiaktivismi tulee uudelle markkinatoiminnan alueelle, jota kutsutaan yleisnimellä jakamistalous tai osallistuva kulutus.
Vuodesta 2011 järjestettyä Ravintolapäivää pidetään aktivististen kaupunkitapahtumien esikuvana. Sen ansiona on paitsi leviäminen maailmanlaajuiseksi (vuoteen 2016 mennessä 74 maata, 25 000 ravintolaa) ennen kaikkea onnistunut sissityyppinen toiminta, joka onnistui laillistamaan itsensä saamalla aikaan elintarviketurvallisuuden sääntöjen tulkintamuutoksen eli pop up -ravintolatoiminnan sallimisen.
Taloudellisen aktivismin yhteydessä sääntely vaikuttaa toimintaan. Joukkorahoitus tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa yhteisöllisesti hankkeita, jotka kiinnostavat tiettyjä kuluttajia tai vaikuttavat hyvin paikallisesti.
Tutkijoiden mukaan valtiovarainministeriö arvioi vuonna 2015 Suomen joukkorahoitusmarkkinoiden olleen 85 miljoonaa euroa, josta jo yli puolet oli silti kuluttajien vertaislainoja.
Uusia tekijöitä edustavat Mesenaatti.me ja Ehta Raha, joiden rahoituskohteet ovat enimmäkseen erilaisia kulttuurihankkeita. Urbaaneja kohteita ovat olleet esimerkiksi Käpylän lippakioski, From Waste to Taste -hävikkiruokaravintola ja nuorten kesätyökampanja Vieraskasvit veks Laajasalosta.
Uusi neljäs sektori modernisoi hyvinvointimallia
Uudentyyppisten aktivismien nousu murtaa totutun ajattelun kansalaisyhteiskunnasta yhdistystoimintana ja kansalaisjärjestöjen kenttänä, jota kutsutaan yhteiskunnan kolmanneksi sektoriksi elinkeinoelämän ja julkisvallan rinnalla.
Järjestöjen rinnalla on rakentumassa kansalaistoiminnan alue, jonka tutkijat ovat nimenneet neljänneksi sektoriksi. He tarkoittavat neljännellä sektorilla kansalaistoimintaa, joka luonteeltaan proaktiivisena keskittyy toimintaan ja organisoituu järjestötoiminnan ulkopuolella.
Neljännen sektorin nousu ja monet uudistavat prosessit juontuvat osaksi tiedon monopolien murtumisesta. Julkisen hallinnon ja muidenkin tahojen avattua aineistojaan ja rajapintojaan yhteiskunnan muokkaaminen datapohjaisesti on yhä vähemmän hallinnon yksinoikeus.
Avoimen datan avulla aktiiveilla on mahdollisuuksia ottaa julkisen sektorin tehtäviä itselleen (esimerkiksi vaihtoehtoiset selvitykset ja budjetoinnit), lisätä eri sektorien työn hyödyllisyyttä (kaupunkipyörien käyttöä helpottava kaupunkifillarit.fi, kulkutapojen kilpailuttamispalvelu matkakeisari.fi) ja – ehkä ennen kaikkea – luoda jotain kokonaan uutta.
Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushanke on käynnissä Helsingin yliopistossa 2015–2017 ja sen tutkijat ovat Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle. Tutkimuksessa on käynnissä ja kehitteillä on keinoja, joilla julkisvallan kannattaa mukautua kansalaisyhteiskunnan muutokseen. Lopputulokset valmistuvat kesään 2017 mennessä.
