– Tämä välikysymyskeskustelu on semmoinen kummallinen – miksikä sitä nimittäisi, Teuvo Hakkarainen aloitti keskiviikkoisen eduskuntapuheensa.
– Otetaan esimerkiksi Sdp. On puhunut täällä leikkauksista, mitä tehdään eläkeläisille. Ja samaan aikaan muun muassa puheenjohtaja (Antti) Rinne on sanonut, että meidän on saatava vientiteollisuus kuntoon. Ja tänne on saatava sijoituksia.
Hakkaraisen mukaan ”minä en ymmärrä tämmöistä politiikkaa, jossa ei voida leikata julkista puolta alaspäin, että verotus saadaan laskemaan”.
– Ja sitä kautta investointeja tänne. Ne tulee ainoastaan sieltä… Rahamaailma liikkuu tuolla vapaasti, ja se tulee kyllä tänne Suomeen, silloin jos tänne kannattaa sijoittaa. Mutta jos ei, niin huonosti käy, Hakkarainen sanoi.
Hakkarainen kysyi vasemmistoliiton edustajalta, onko todella hyvä asia, että rikkaat eläkeläiset muuttavat Portugaliin.
– Siellähän ne rahat sitten pyörii. Köyhillä niitä on vähempi kuin rikkailla. Näin yksinkertaista se on.
Kansanedustajan mukaan talouden sakatessa on nyt ”kerta kaikkiaan pakko tehdä se, mihin edelliset hallitukset eivät kyenneet”.
– Tiukalla talouspolitiikalla on yritettävä pelastaa hyvinvointiyhteiskuntamme toimintaedellytykset.
Teuvo Hakkaraisen mukaan heikossa taloustilanteessa meille on lisäksi tullut lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia.
– Hallitus tekee hartiavoimin töitä sen eteen, että saamme holtittoman ja tolkuttoman kalliin maahanmuuton kuriin. Toivon, että kiristyksiä saadaan mahdollisimman pian, koska niitä ripeästi ja kipeästi kaivataan.
– Edellisille hallituksille, erityisesti vihervasemmistolle, kuuluu kiitos siitä, että nyt Suomi on helisemässä.