Verkkouutiset

EK:n Kokkila: Nykyisillä eväillä ei saada Suomea ylös kuopasta

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila moittii Suomea "ulkoilmamuseoksi", joka on kyvytön uusiutumaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtajan Ilpo Kokkilan mielestä Suomessa ei tahdo löytyä rohkeutta tehdä riittävän suuria uudistuksia, vaikka yhteiskunnan vanhat, jäykät rakenteet natisevat liitoksissaan.

– Sen sijaan aikaa käytetään kansantalouden kannalta haitallisten populististen asioiden edistämiseen, kuten oppivelvollisuusiän nostamiseen, eläkeyhtiöiden hallintoa haittaavaan lakiuudistukseen ja eläkkeiden korotukseen äänien keräämisen toivossa, Kokkila sanoi puhuessaan tänään perjantaina EK:n Yrittäjävaltuuskunnan kesäkokouksessa Turussa.

Esimerkiksi oppivelvollisuusiän korottamisen sijaan rahat pitäisi Kokkilan mielestä käyttää nuorten työnteon kannustamiseen oppisopimusten kautta.

Kokkilan mielestä nykyisillä eväillä ei saada Suomea nousemaan ylös siitä syvästä kuopasta, jonka suomalaiset ovat osittain itse itsellensä kaivaneet. Suomessa on vuosikymmeniä eletty konsensushengessä politiikassa ja työmarkkinoilla.

– Useimmiten sopu näyttää syntyneen lisäämällä sosiaaliturvaa, vapaa-aikaa, palkkaa, työntekijöiden oikeuksia tai ns. ”hyvinvointia” jossain muussa merkityksessä. Lopputuloksena on yhteiskunta, joka on vähitellen ottanut vastuulleen ihmisten hyvinvoinnin aamusta iltaan ja kehdosta hautaan. Seurauksena on monien ihmisten passivoituminen ja jopa tarkoituksellinen heittäytyminen turvaverkkojen varaan työssä tai vapaa-aikana työnsä tunnollisesti hoitavien ihmisten kustannuksella.

Kokkilan mukaan Suomen julkinen sektori on paisunut rajusti yli kantokyvyn.

– Julkiset palvelut rahoitetaan yritysten ja ihmisten kustannuksella, verovaroilla, ja taakka on käynyt liian suureksi. Kuntien tehtäviä on kyettävä karsimaan ja siitä on saatava poliittiset päätökset aikaan jo sote-uudistuksen yhteydessä.

Laittomat lakot kuriin

Kokkilan mielestä työllisyys- ja kasvusopimus oli käännepiste. Siinähän sovittiin erittäin maltillisista palkankorotuksista ja työelämän pelisääntöjen uudistamisesta. Toistaiseksi vain palkankorotusosa on toteutunut.

Suomessa on viime vuosina ollut keskimäärin yli 100 laitonta työtaistelua vuodessa.

– Tilanne on kestämätön esimerkiksi naapurimaahamme Ruotsiin verrattuna, jossa laittomia lakkoja ei ole käytännössä lainkaan. Laittomista lakoista tuomittavat lakkosakot ovat merkityksettömän pieniä eli keskimäärin muutaman tuhannen euron suuruisia. Laittomista lakoista aiheutuu toisaalta jopa miljoonien suuruisia vahinkoja yrityksille. Normaalin oikeustajun mukaista olisi, että laittomaan toimintaan syyllistynyt joutuisi korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Niin muissa lainrikkomistapauksissa toimitaan.

Kokkilan mielestä tällaisessa tilanteessa on mielenkiintoista, että työnantajat keräävät ammattiliitoille jäsenmaksut, vaikka sama asia voitaisiin hoitaa automaattisilla pankkiveloituksilla ilman turhaa byrokratiaa.

– Työehtosopimuslaki on ehdottomasti muutettava sovitulla tavalla ennen seuraavaa neuvottelukierrosta – minun on vaikea kuvitella, että sitä aloitettaisiin, ellei uusi laki ole hyväksytty ennen sitä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)