Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) julkaisi torstaina kuukausiennusteensa. Sen mukaan seuraavan neljän viikon aikana sää jatkuu lähes koko Suomessa tavanomaista lämpimämpänä. Asiasta kertoo Ilmatieteen laitos.
Ilmatieteen laitoksen mukaan osassa Suomea on viikonloppuna odotettavissa erittäin tukalaa hellettä. Helle on erittäin tukalaa maan länsiosassa sekä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa.
– Erittäin tukalasta helteestä varoitettaessa päivän maksimilämpötilan tulee olla +30 astetta ja minimilämpötilan 18 astetta, kertoo sää- ja turvallisuusyksikön päällikkö Juhana Hyrkkänen Ilmatieteen laitokselta.
Lisäksi viikon varrelta tuttua tukalaa hellettä on odotettavissa suuressa osassa maata. Tukalan helleaallon todennäköisyys on Pohjois-Lappia lukuun ottamatta 70 prosenttia maanantaihin asti.
Ilmatieteen laitoksen mukaan hellevaroitus sisältää kolme eri vaaratasoa: tukala, erittäin tukala, ja äärimmäisen tukala helle. Helle voi aiheuttaa terveysongelmia riskiryhmille.
Heinäkuussa on ollut tähän mennessä 19 hellepäivää, kun niitä on keskimäärin koko heinäkuussa 16. Hellettä on ollut joka päivä jossain päin Suomea heinäkuun 6. päivästä alkaen.