Verkkouutiset

Diktaattorien naisten kaksi kohtaloa: livahtaa pakosalle tai kuolla nuorena

Yksinvaltiaat kohtelevat "rakastettujaan" vainoharhaisen mustasukkaisesti ja julmasti, kertoo suurten johtajien naiskohtaloita kuvaileva kooste.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Parhaiten kävi niille tyrannien parissa eläneille naisille, jotka onnistuivat sopuisasti saamaan pesäeron hallitsijasta. Benito Mussolinilla naisia piisasi siinä missä ns. banaanivaltioidenkin messiailla. Naissuhteet eivät olleet pitkäaikaisia. Parhaiten kävi niille, joihin suuri päällikkö kyllästyi ja jätti henkiin kiinnittämättä enää hylkäämäänsä huomiota.

Huomattavaa osaa naisistaan tyrannit kohtelivat raakuudella. Tapauskokoelman perusteella yksikään näistä itsevaltiaista ei ollut henkisesti terve. Mahdollisuus mielivaltaan oli niin verissä, että hulluus kohdistui niin omaan vaimoon, lapsiin ja mikseipä toisten vaimoihin ja perheisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Säälimättömyydessään Josif Stalin – jota Venäjällä yhä pidetään sankarina – ylsi sadismissaan ennätyksellisiin mittoihin. Hänen vihansa kohteina olivat paitsi viholliset, aateveljet, perheet, läheiset ja oma perhe. Stalin todennäköisesti myrkytti yhden vaimoistaan, juotti pojalleen pienestä pitäen alkoholia niin, että tämä kuolikin siihen. Hämmästyttävää oli, että Stalin kykeni nyyhkyttämään surmauttamiensa ihmisten hautajaisissa. Teeskentely kai teki synnittömäksi.

Tyttöjä, ilotyttöjä ja sukurutsausta

Adolf Hitler oli suunnattoman kiinnostunut nuorena miehenä sisarensa tyttärestä Geli Raubalista. Hän ei päässyt juuri kuulemaan kritiikkiä. Ja jos kuuli, viestillä ei ollut toivottua vaikutusta. Kritiikitön kansan suosio varmisti, että myös alaikäiset olivat haltioissaan, kun Johtaja kiinnitti heihin huomionsa.

Benito Mussolini ei välittänyt, jos ihailemansa alaikäisen vanhemmat olivat kauhuissaan, kun Il Duce alkoi lähestyä vaikkapa somaa 15-vuotiasta tyttöä. Johtajalla oli totaalinen valta. Hän saattoi panna turvamiehensä hakemaan tytön koulusta ja vikitellä lasta omissa tiloissaan. Pienellä painostuksella vanhemmat saatettiin oikeaan asenteeseen, ja leikki saattoi jatkua. Ammatin harjoittajanaiset olivat puolestaan tosirakkauden lomassa mainioita kertakäyttötuotteita.

Naisia oli käsiteltävä kuin kansanjoukkoja. Kirjailija Margarita Fazzinin tulkinta, jossa hän jo vuonna 1933 osasi verrata Mussolinia Napoleoniin:

”Il Duce lumoaa niin väkijoukot kuin naisetkin, joita miehen viettelevä voima vetää aina puoleensa. Myös väkijoukko on kuin nainen ja tunnistaa miehen, todellisen miehen.” Mussolinin omin sanoin: ”Väkijoukko on naisten tavoin tehty väkisin otettavaksi.”

Ihmetellä tietysti jälkikäteen täytyy, minkälaisen todellisen miehen aikalaiset näkivät Hitlerissä, Mussolinissa, Vladimir Leninissä tai Stalinissa. Näiden ulkonäkö oli toki katsojan silmissä. Ihailu sumensi järjen käytön. Mussolini todisti Riccionen rannalla uidessaan, ettei hän – vastoin kuin huhut väittivät – ole sairas. Naiset ryntäsivät kohti Il Ducea veteen unohtaen vaatteet päälleen.

Mussolini on näytteillä ja nousee uinnin jälkeen hevosen selkään. Hän huutaa pöyhistellen ihailijoilleen: ”Menkää nyt kertomaan, että olen sairas.” Noinhan terveysepäilyjen kohteena olevien valtiomiesten tulisi tehdä! Mussolinin – kuten muidenkin vallan pilaamien – pokka piti.

Ylimmäksi nousi Elena Ceausescu, kunnes…

Romanian Toveri Nicolae Ceausescu, jonka puolisoksi hankkiutuu vaatimattomista oloista jo neljänneltä luokalta koulusta lähtenyt, tuleva prostituoitu, myöhemmin Elena. Pariskunta vihitään 1947. Valtaan he nousevat 1965 ja siitä lähtien rakentavat maineittensa kulisseja. He ovat yhtäläisen kohtalon jakava pari Adolf Hitlerin ja tämän Eva Braunin kanssa. Molemmat parit kuolevat yhdessä, Hitlerit itsemurhan kautta mutta Ceausescut äkkiteloituksen myötä.

Elena Ceaucescun maineen luominen ”Toverin” rinnalla ehti kestää liki neljännes vuosisadan. Hänen suuri intohimonsa oli kerätä titteleitä, mihin hänellä oli erinomaiset lähtökohdat. Mitätön menneisyys oli pyyhittävä peittoon. Hänellä oli vähäiset kokemukset laborantin työstä, mutta eipä haittaa: parin vuoden kuluttua häistä hän on jo Romanian taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen keskuksen kemian osaston johtaja!

Tästä alkaa Elenalle kertyvien titteleiden tulva. Perustetaan oma tiede- ja teknologianeuvosto, josta käsin hän jakaa suuret projektit hyviin ja huonoihin, luokittelee tutkijat mieltymysten mukaan. Tämä kaikkine lisäsovelluksineen alkaa jakaa Romaniaa kahtia: myötäilijöihin ja naurajiin.

Kunnianhimo vauhdittaa kulkua kohti menestystä ja valoa. Hän haluaa tulla kohdelluksi maailman maineikkaimpien tutkijoiden vertaisena. Pieniä hidasteita ja vastoinkäymisiäkin ilmenee.

Elena esittelee synteettisten kumien stabilointia käsittelevän väitöskirjansa professori Simionesculle, joka hylkää työn. Tämä on anteeksi antamaton munaus. Väitöskirjan hyväksyy epäilyksettä myötämielinen professori Dragulescu, joka kehuu työtä älykkääksi ja tekijäänsä vieläkin älykkäämmäksi.

Jostakin kumman syystä pian tämän jälkeen professori Simionescu menettää oppituolinsa, joutuu julkaisukieltoon ja hänen koko tieteellinen tuotantonsa katoaa alan hakemistoista. Väitöskirjan hyväksyneestä sen sijaan tulee ko. yliopiston rehtori.

Elena Ceausescun kunnianhimo on rajaton. Diktaattori Nicolae sallii puolisonsa nousta rinnalleen ikään kuin hänen vaimonsa saattaisi olla vallanperijä. Entisestä prostituoidusta tulee julma käännynnäinen (nehän ovat pahimpia!). Romania alkaa puhdistaa naisten moraalia, kansakuntaa on kasvatettava: yhdyntätiheyden on oltava 3-4 kertaa viikossa, keskeytetystä yhdynnästä varoitetaan, se voi aiheuttaa toimintahäiriöitä. Naimattomuus kielletään. Lapsettomat ja yli 25-vuotiaat yksinäiset pannaan maksamaan rangaistusveroa.

Kun vielä muistetaan, minkälaisella innolla Elena Ceausescu havitteli Nobelin palkintoa, voi häntä syyttää perustellusti suhteellisuuden tajun puutteesta. Hän ihaili Maon vaimoa ja Isabel Perónia. Hän ja hänen miehensä olivat viimeistä elämänsä sekuntia myöten vilpittömästi sitä mieltä, että olivat toimineet vain kansansa parhaaksi.

Diane Ducret: Diktaattorien naiset. Elämää Mussolinin, Leninin, Stalinin, Salazarin, Bokassan, Maon, Ceausescun ja Hitlerin kanssa. Atena 2017.

Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)