Verkkouutiset

Anne Berner houkutteli Teslan tehdasta Suomeen Twitterissä

Teslan seuraavaa Gigatehdasta aiotaan hakea Suomeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) twiittasi lauantaina sähköautovalmistaja Tesla Motorsin toimitusjohtaja Elon Muskille ja houkutteli tätä sijoittamaan Teslan ”Gigatehtaan” Suomeen.

Gigatehtaaksi on nimitetty jättimäistä tehdasta, jonka Tesla rakensi Nevadan autiomaahan Yhdysvaltoihin. Se on yksi maailman suurimmista rakennuksista.

Tesla on ilmoittanut rakentavansa seuraavaksi jättitehtaan Eurooppaan. Myös Suomi on mukana kisassa.

Ministeri Berner twiittasi yhteiskuvan Muskin kanssa ja totesi twiitin yhteydessä: ”Hyvä Elon Musk, voisinko Mika Lintilän kanssa auttaa sinua, jotta saavuttaisimme suotuisan tuloksen koskien seuraavaa Teslan Gigatehdasta?” Berner käytti twiittinsä lopuksi aihetunnistetta #Finland.

Aiemmin tänään Ylen Ykkösaamussa esiintynyt elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) totesi, että yhdeksän suomalaiskaupunkia on ilmoittanut olevansa kiinnostuneita Teslan tehtaan saamisesta paikkakunnalle. Lintilä totesi, että kyseessä on suuri kansallinen projekti, joka toteutuessaan olisi Suomen suurin hanke. Hän ei halunnut ottaa kantaa siihen, mitä kaupunkia ministeriö lähtee ensisijaisesti markkinoimaan.

Muualla Euroopassa ehdolla ovat tiettävästi jo ainakin Lissabon ja München.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)