Verkkouutiset

”Viisautta käyttäen” – näin Anne Berner selvitti Finavia-vyyhtiä eduskunnalle

Liikenne- ja viestintäministerin mukaan hän ei missään vaiheessa ole väistänyt vastuutaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoi keskiviikkona eduskunnalle näkemyksensä, kun käsiteltiin Finaviaa ja valtionyhtiöiden riskinhallintaa.

– Ymmärrän erittäin hyvin, että tämä on monimutkainen ja haasteellinen kokonaisuus. Mutta kun tulin ministeriksi kesällä 2015, niin mikä oli silloin Finavian johdannaistilanne?, Anne Berner aloitti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa silloin oli päätetty, ettei nosteta kanteita edellisiä hallituksia vastaan ja oli päätetty tehdä selvityksiä, joita ei koskaan oltu toimeenpantu.

Pankkien kanssa oli käyty neuvotteluja vastuista, jotka eivät olleet vieneet eteenpäin, ja oli käyty Ifiä vastaan välimiesmenettely, joka ei onnistunut.

– Sen sijaan, kesällä 2015 kysyin, oliko asiassa tehty poliisitutkinta. Ei oltu. Onko asiassa tehty selvityspyyntö finanssivalvonnalle pankkien toiminnasta? Ei oltu. Oliko harkittu syy-yhteydet, eli oliko arvioitu millaiset vahingot olivat syntyneet kenenkin päätöksen toimesta, kun 2009, 2010 ja 2011 on ollut erilaisia päättäjiä, erilaisia hallituksen kokoonpanoja ja eri tilintarkastajat. Ei oltu, ministeri Berner sanoi.

Tällöin hän sanoo esittäneensä hallitukselle, että olisi hyvä että yhtiö tekisi näitä selvityksiä ja sitten ottaisi kantaa.

Ministeri sanoi oman aktiivisuutensa olleen sitä, että hän pyysi ja vaati yhtiön hallituksen tekevän riittävän määrän selvityksiä. Toisena aktiivisuutenaan hän sanoo pyytäneensä neuvoa valtion tarkastusvirastolta ja omistajaohjaukselta.

– Kutsuin heidät ministeriön kokouksiin ja he saivat olla kaikessa läsnä. Tämä on minusta avoimuutta, mutta myös poikkihallinnollisuutta.

– Se että sain ristiriitaiset ohjeet ja jouduin itse arvioimaan, sitä vastuuta kannan varmasti. Enkä ole missään vaiheessa kiistänyt vastuutani. Mutta kaikesta tästä huolimatta en ole osallistunut yhtiön vastuulle kuuluvaan päätöksentekoon, vaan olen edellyttänyt, että yhtiö selvittää ja sen jälkeen tekee vastuulliset päätökset, Anne Berner sanoi.

– Nämä selvitykset on saatu pääosin vasta keväällä ja kesällä 2016.

Tuolloin on selvitysten jälkeen valtio pitänyt yhtiökokouksen ja ottanut kantaa, Berner selvitti.

– Mutta ei ole ollut aina viisasta siirtää valtiolle vastuita ja menettää sitä kautta kanne-oikeuksia ilman, että on riittävästi selvityksiä ja taustatietoa.

Poliisin selvitysten johdettua käräjäoikeuteen Finavian johtoa vastaan tuli tammikuussa päätös, jossa Finavia hävisi. Poliisi ei nähnyt Bernerin mukaan, että syytekynnys olisi ylittynyt hallituksen osalta. Deloitten osalta vastuut rajoittuivat ministerin mukaan 300 000-400 000 euroon.

– Jolloin ehkä oli harkittava, onko hallitus varma omasta kannastaan. En pyytänyt sopimaan, vaan pyysin arvioimaan ja huolehtimaan siitä, että tehdyt päätökset ovat valtion kannalta viisaita.

– Kaikki lisäpäätökset tähän saakka ovat toistaiseksi johtaneet lisävastuisiin valtion kannalta. Myös viimeinen käräjäpäätös johti.

Berner sanoi yhä olevan kanne-oikeutta ja harkintaa tarvittavan, myös myöhäisempiä hallituksia vastaan.

– Päätös kerrallaan, huolellisesti harkiten ja viisautta käyttäen!

Läpivalaistuksi

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi ennen ministeri Anne Bernerin puheenvuoroa, että ministerin toiminta syksyn 2015 aikana ansaitsee tulla läpivalaistuksi.

Rinne sanoi häntä ihmetyttäneen, miten mielipiteen muodostuksen muutos liittyen tilintarkastusyhteisöön tapahtui ja miten tarkastusvaliokunnan raportti osoittaa, että ministeri on aktiivisesti toiminut asiassa, vaikka ministeri sanoo, ettei ole puuttunut yhtiön asioihin.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan operatiivisen johdon, hallituksen ja omistajan päätöksenteon ja vastuiden rajat ovat hallitukselle päivänselvät.

– Mutta sitä mietin, että onkohan se ihan selvää aina tässä salissa, Juha Sipilä kysyi.

Hän sanoi esimerkkinä Sdp:n Ville Skinnarin, joka oli kysynyt, mitä Sipilä omistajaohjausministerinä aikoo tehdä VR:n tytäryhtiön osallistumiselle tiettyyn tarjouskilpailuun.

– Minusta tämä kuuluu operatiiviselle johdolle, ei välttämättä edes yrityksen hallitukselle, saati sitten omistajalle. Kyllä meillä nämä roolit menevät täällä keskustelussa jatkuvasti sekaisin, Sipilä totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)