Artemi Troitski on monipuolinen kulttuurivaikuttaja, joka ei urallaan ole vältellyt vallitsevan järjestelmän haastamista. Vuonna 1955 syntynyt Troitski nousi 1980-luvulla julkisuuteen nostamalla esiin Neuvostoliiton historian vaiettuja kipukohtia ja järjestämällä vuonna 1986 rock-konsertin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden uhrien hyväksi.
Sittemmin hän on toiminut journalistina, julkaissut useita kirjoja ja luennoinut yliopistoissa eri puolilla maailmaa venäläisestä yhteiskunnasta ja kulttuurista.
Toimittaja Heikki Hakala kävi muutaman kuukauden ajan sähköpostikirjeenvaihtoa hänen kanssaan.
Helsinki 16.7.2015
Terve, Artemi! Kiitos, että hyväksyit ehdotukseni kirjeenvaihdosta. On kiehtovaa nähdä, mihin se meidät vie. Tiedän, että luennoit parhaillaan arvostetussa Middlebury Collegessa Yhdysvaltain Vermontissa. Kuinka olet sinne päätynyt ja mitä tarkkaan ottaen opetat?
Middlebury 5.8.2015
Hei, Heikki! Viimeisten noin kymmenen vuoden ajan olen tehnyt säännöllisesti luentomatkoja amerikkalaisiin yliopistoihin. Olen puhunut muun muassa Columbiassa, Harvardissa, Pennissä, Princetonissa, Berkeleyssä, UCLAssa, Yalessa esimerkiksi venäläisestä musiikista, protestiliikkeestä ja mediasta. Middlebury on asia erikseen: täällä on kyse kesäyliopistosta tohtoriopiskelijoille. Nämä ovat ihmisiä, jotka haluavat tosimielellä erikoistua Venäjä-teemoihin.
Tämä on todella rentouttavaa. On kuin lepokodissa oleskelisi ja aina välillä vähän opettaisi. Tulin tänne ensi kerran kolme vuotta sitten, ja tuntuu siltä, että kerran kolmessa vuodessa tämä on loistava juttu – ei sen useammin!
Helsinki 5.8.2015
Tuo kuulostaa ihanteelliselta vaihtelulta. Uskon, että myös ihminen, joka nauttii kiihkeästä elämänrytmistä, tarvitsee aika ajoin rauhallisempia jaksoja tasapainon vuoksi.
Matkustat paljon, mutta varsinainen kotisi on nykyisin Tallinnassa. Osuin juuri tänään isännöimään Helsingissä muutamaa amerikkalaista ja venäläistä ystävääni, jotka asuvat Pietarissa ja suhtautuvat lämpimästi Viroon. Olemme monesti päätyneet puhumaan lähinnä nykyisestä kotimaastasi. Tällä kertaa heidän mieliään kuitenkin painoi kovasti se, mitä Venäjällä tapahtuu. Heidän mielestään venäläinen yhteiskunta on jakautumassa yhä jyrkemmin, ja jopa ystävät ja perheenjäsenet ottavat etäisyyttä toisiinsa. Liioittelevatko he, vai onko Venäjä todella ajautumassa tutkimattomille vesille?
Middlebury 6.8.2015
Tuo on helppo kysymys. Vastaukseni on yksinkertainen, mutta surullinen: kaikki Venäjällä on vielä huonommin kuin mitä ihmiset ulkomailla voisivat kuvitella.
Politiikan näkökulmasta Krimin liittäminen Venäjään johti kansainväliseen eristämiseen ja pakotteisiin. Interventio Itä-Ukrainaan johti jälleen uuteen sotaan ja lisäpakotteisiin. Talous ja rupla luisuvat alamäkeen öljyn ja kaasun hintojen perässä. Kuluttajahinnat Venäjällä nousevat, inflaatio kiihtyy.
Kun puhutaan ilmapiiristä ja ihmissuhteista, tilanne on vielä paljon huonompi. Venäjä on täynnä inhoa, muukalaisvihaa, vainoharhaisuutta ja – ennen kaikkea – toivottomuutta. Ihmiset ovat jakaantuneet niihin, jotka kannattavat Vladimir Putinia, niihin, jotka vihaavat Putinia, ja hiljaiseen enemmistöön, joka istuu kaiken keskellä rämeessä selittäen, että ei ole vaihtoehtoa eikä mikään ole meistä kiinni. Ei vaihtoehtoa tarkoittaa itse asiassa ei tulevaisuutta, sillä Putin on itse asiassa vetämässä Venäjää viemäristä alas.
Helsinki 6.8.2015
Vieraillessani lukuisia kertoja Venäjällä 1990-luvun alkuvuosina ilmapiiri tuntui huokuvan optimismia ja iloa. Ymmärrän toki, että kohtasin lähinnä nuoria ja koulutettuja ihmisiä Pietarista ja Moskovasta. Jo vuonna 1995 jokin vaikutti muuttuneen – aistin epäluuloa ja kyräilyä länttä kohtaan, mutta myös kaipausta kadotetun supervalta-aseman kaipuuta. Mitä mieltä sinä olet – tapahtuiko jokin henkinen käänne jo silloin, vai vasta myöhemmin?
Middlebury 8.8.2015
Nykyisen kovan linjan siemenet on kylvetty satoja vuosia sitten. Venäjä on yhä feodaalinen yhteiskunta tai keskiaikainen imperiumi – kutsutaanpa sitä sitten kummalla nimellä vain. Nimilaput vaihtuvat – tsaareja, pääsihteerejä, presidenttejä. Niiden merkitys on kuitenkin aina sama, ja tapa, jolla maata hallitaan, on yhtä p***a kaiken aikaa.
Kykeneekö tämä dinosaurusmainen valtiokontrollin muoto vastaamaan uuden vuosisadan haasteisiin vai ei? Kun koko muu maailma kulkee hitaasti eteenpäin niin teknologisesti kuin inhimillisissä arvoissa mitaten, Venäjä on matkalla täsmälleen taaksepäin. Tie vie kohti 1800-lukua ja kauemmas – absoluuttiseen feodalismiin ja uskonnolliseen pimeyteen.
En usko tämän dramaattisen ristiriidan ja konfliktin todellisuutta vastaan kestävän pitkään. Jos se kestää, joudumme näkemään yhdelletoista aikavyöhykkeelle levittäytyvän Pohjois-Korean tai parhaassa tapauksessa Iranin – tai sitten Venäjä yksinkertaisesti romahtaa. Vaikka yksi valtio olisi kuinka suuri hyvänsä, hallitsisi millaisia luonnonvaroja tahansa tai tulisivatpa sen asukkaat miten hulluiksi vain, se ei silti kykene kilpailemaan koko muun planeetan kanssa.
Helsinki 10.8.2015
Se, mitä kirjoitat, kuulostaa masentavalta. Näkemyksesi tuntuvat muuttuneen yhä synkemmiksi sen jälkeen, kun kerroit niistä viimeksi muutama kuukausi sitten. Olisiko meillä taipumus uskoa edes jonkinlaiseen rationaalisuuteen ja ihmisiin, jotka etsivät mahdollisuutta parempaan? Jos niin ei olekaan, tulos on varmasti epämiellyttävä, lievästi sanoen.
Ymmärrän siis hyvin, että sinä ja perheesi haluatte nykyisin viettää pääosan ajastanne poissa Venäjältä.
Middlebury 10.8.2015
En pidä itseäni poliittisena pakolaisena, mutta sellainen minusta voi helposti tulla, jos duuma vahvistaa ehdotetun lain Venäjän-vastaisesta toiminnasta. Silloin kaikki tai ainakin melkein kaikki, mitä olen kirjoittanut, voidaan tulkita rikolliseksi.
Uusi laki tarkoittaisi, että kaikki julkinen Putinin hallinnon arvostelu – myös tiedotusvälineissä ja katujen mielenilmaisuissa – julistettaisiin rikolliseksi. Siitä itse asiassa seuraisi Venäjän muuttuminen autoritäärisestä diktatuurista totalitaariseksi, ellei suorastaan fasistiseksi valtioksi.
Tällä hetkellä elän jalka lännessä, toinen Venäjällä. Vierailen säännöllisesti synnyinmaassani tapaamassa vanhempia lapsiani sekä muita sukulaisia ja ystäviä, matkailemassa ja luennoimassa. Rakastan maatani hyvin paljon ja tunnen kaihoa sitä kohtaan. En voi sietää ajatusta, että yhteyteni venäläiseen elämänmenoon tyrehtyisi ja että minun olisi luovuttava yrityksistäni tehdä siitä parempaa ja sivistyneempää.
Jos kuitenkin pahin tapahtuisi, minun on tehtävä äärimmäinen ratkaisu. Haluan olla vapaa mies vapaassa maassa. Toivon, että Venäjästäkin tulee vapaa – vielä minun elinaikanani.
Helsinki 11.8.2015
Jaan tietenkin toiveesi. Sen perusteella, mitä kerrot ja mitä viime vuosina on tapahtunut, olisi vaikeaa olla kovin optimistinen tällä hetkellä.
Tiedän sinun pohtineen paljon myös Venäjän ja Suomen monimutkaista suhdetta. Sehän on aihe, jota me suomalaiset emme voi koskaan sivuuttaa, vaikka se sangen houkuttelevalta toisinaan tuntuisikin. Kuinka kiteyttäisit sanomasi suomalaisille?
Middlebury 12.8.2015
En ole mielestäni asemassa, jossa voisin antaa asiantuntevia neuvoja tästä teemasta tai varsinkaan kertoa suomalaisille, mitä olisi tehtävä. Vilpitön mielipiteeni kuitenkin on, että pyrkimys ylläpitää presidentti Urho Kekkosen politiikkaa, johon liittyi monenlaisia myönnytyksiä itäiselle naapurillenne, odotuksia taloudellisista hyödyistä ja poliittisesta hiljaisuudesta, on jokseenkin hölmöä ja moraalitonta.
Nyky-Venäjä on olennaisesti vähemmän ennustettava, looginen ja kunniallinen kuin paha vanha Neuvostoliitto. Minulle henkilökohtaisesti tämä on päivänselvää. Ennemmin miettisin Suomen turvallisuutta sotilaallisesta näkökulmasta kuin elättelisin edelleen erityissuhdetta Putinin Venäjän kanssa.
Helsinki 12.8.2015
Kuten tiedät, jotkut Suomessa ajattelevat, että nyt eletään jonkinlaista kylmän sodan toisintoa. Ajatus voi tuntua jopa petollisen miellyttävältä siihen nähden, että meillä meni kylmän sodan aikaan suhteellisen hyvin – varsinkin idänkaupassa.
Se, mitä kirjoitit, onkin siis erityisen tärkeää. Tarkoitatko, että Suomen on nyt pidettävä Venäjää todellisena sotilaallisena uhkana?
Middlebury 12.8.2015
Tämä on kieltämättä hyvin herkkä aihe. Sanokaamme, että sen enempää Georgia kuin Ukrainakaan eivät odottaneet joutuvansa Venäjän hyökkäyksen kohteiksi. Silti niin kävi.
Samoin on Suomen laita: teoriassa aggression todennäköisyys on olematon, mutta Venäjä on osoittanut arvaamattomuutensa. Sen toiminta on täydellisen ennakoimatonta ja usein maan oman edun vastaista. Naapurimaan haavoittuvuus ja puolustuskyvyttömyys olisivat todellakin Venäjälle vain yksi syy lisää laukaista konflikti.
Helsinki 12.8.2015
Niin, vanha maksiimihan kehottaa valmistautumaan sotaan, jos haluaa rauhaa. Siinä saattaa olla oma viisautensa varsinkin suuren maan pienelle naapurille.
Mitä Venäjään tulee, osa sen toimien yllätyksellisyydestä näyttää olevan seurausta systemaattisesta viestintäoperaatiosta, jonka pyrkimyksenä on hämärtää Kremlin todellisia aikomuksia ja liikkeitä. Vai onko niin, että me lännessä olemme yhä liian naiiveja ja halukkaita uskomaan näitä viestejä sellaisina, kuin Venäjä ne kertoo?
Middlebury 13.8.2015
Propagandan tuottajat useimmiten valehtelevat – kaikissa maissa ja aina.
Hämmästyttävämpi ja ravisuttavampi on se tosiasia, että Venäjän johtajat ja diplomaatit valehtelevat yhtä häpeämättömästi ja samassa mittakaavassa kuin televisiojuontajat. Voitaisiin helposti koota pitkä lista Putinin valheista. En tarkoita vain hänen rikottuja vaalilupauksiaan, vaan suoria viittauksia mustaan, jota hän kutsuu valkoiseksi, ja päinvastoin.
Kyllä, länsi on ollut vuosikausia naiivi uskoessaan Venäjän naamiaisiin. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että Putinin petos on vihdoin tullut tiensä päähän. Ainakaan herkkäuskoiset olennot, kuten presidentti François Hollande, eivät enää anna lausuntoja tyyliin: uskon tähän, koska presidentti Putin sanoi sen minulle henkilökohtaisesti.
Meillä Venäjällä on sananlasku: Hän valehtelee niin kuin hän hengittää. Se pätee täysin Kremlin satusetiin ja heidän alma materiinsa KGB:hen. Siksi suhtaudun jokseenkin skeptisesti Venäjän hallinnon kanssa käytävään vuoropuheluun.
Kuinka mielekästä kenenkään on ryhtyä peliin jonkun kanssa, joka petkuttaa aina?
Toimittaja: HEIKKI HAKALA
