Verkkouutiset

Anarkistit kutsuvat riehumaan Linnan juhliin – ”addut jalkaan ja eliitille kenkää”

Anarkistisessa blogissa masinoidaan levottomuuksia itsenäisyyspäivän Linnan juhliin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Luokkaretki lähtöst linnaan” -blogissa kutsutaan saapumaan paikalle ”muistuttamaan porvaristoa siitä kuinka moni tienaa alle 2600 euroa kuukaudessa ja millaiset seuraukset leikkauspolitiikalla tulee olemaan”. Tuloista puhumisella piikitellään sosiaali- ja terveysministeri Laura Rätyä (kok.), jonka lapsivähennyspuheet herättivät kohua elokuussa.

Blogin pitäjä suomii luokkayhteiskuntaa ja muun muassa Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (kok.) puheita. Blogin mukaan Pajunen pyrkii ratkomaan sosiaalisia ongelmia sulkemalla lähiöbaareja ja lisäämällä ostareiden valvontaa.

Osansa saa myös kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma, joka otti Länsiväylän haastattelussa kantaa harkinnanvaraisten sosiaalitukien myöntämisperiaatteisiin Espoossa.

”Miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja”, Kauma kysyi.

Anarkistibloggaajan mielestä Kauman puheet ovat ”populistista roskaa”.

”Vanavedessä persut ehdottelevat suu vaahdossa katupartioita mielestään väärän näköisten perään. Oikeiston politiikka on aina ollut heikommassa asemassa olevien syyllistämistä ja usuttamista toistensa kimppuun sen sijaan, että pomot ja päättäjät saisivat ansaitsemaansa kyytiä”, blogissa jatketaan.

”Aika laittaa addut jalkaan ja antaa eliitille kenkää”, kirjoittaja ehdottaa.

Blogin ensimmäinen ja ainoa päivitys on tehty lokakuun lopussa. Varsinaisten levottomuuksien järjestämisestä ei vielä ole annettu sen tarkempaa tietoa. Blogin lukijoita kehotetaan kuitenkin seuraamaan tiedotusta.

Viime vuonna mieltään osoittaneet anarkistit rähinöivät poliisin kanssa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottopaikkana poikkeuksellisesti toimineen Tampere-talon edustalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)