Kaksostutkimukset ovat osoittaneet, että koko väestötasolla liikunta-aktiivisuudessa havaitut erot johtuvat sekä yksilöiden välisistä geeniperimän eroista että muiden tekijöiden, kuten omien elintapojen, vaikutuksesta.
Sari Aaltonen osoittaa väitöskirjatutkimuksessaan, että vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevien geneettisten ja ympäristötekijöiden selitysosuudet vaihtelevat iän myötä.
Geneettisten ja ympäristötekijöiden merkityksen lisäksi Aaltonen havaitsi, että motivoitunut liikkuja harrastaa liikuntaa säännöllisesti ja jaksaa jatkaa harrastustaan jopa vuosikymmeniä.
– Sisäisen motivaation löytyminen saattaa olla avain liikkumattomien henkilöiden liikunnan aloittamiseen, mutta erityisesti liikunnallisen elämäntavan pitkäaikaiseen ja pysyvään omaksumiseen, hän toteaa.
Liikunnan suotuisat vaikutukset ihmisen terveyteen ovat yleisesti tiedossa, mutta siitä huolimatta suomalaisista kolmannes ei liiku vapaa-ajallaan juuri lainkaan. Liikkumattomuus ei aiheuta ainoastaan yksilöille terveydellisiä ongelmia, vaan myös yhteiskunnallisesti merkittäviä taloudellisia kustannuksia.
Geneettisten ja ympäristötekijöiden vaihtelu vaikuttaa liikunta-aktiivisuuteen
Sekä nuoruudessa että kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden vaihtelu väestötasolla selittyi 40–50 prosenttisesti yksilöiden välisillä geneettisillä eroilla. Nuoressa aikuisiässä 25-vuotiaana ja aikuisiässä 35-vuotiaana geneettiset erot selittivät vain noin 30 prosenttia yksilöiden välisistä vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuseroista.
Loppu liikunta-aktiivisuuden vaihtelusta selittyi Aaltosen mukaan erilaisten ympäristötekijöiden vaikutuksella, mukaan lukien liikunnan mittaamiseen liittyvä epävarmuus.
– Tämä geneettisten ja ympäristötekijöiden vaihtelu iän myötä todennäköisesti selittää ihmisten taipumusta muuttuviin liikunta-aktiivisuuden tasoihin elämän eri vaiheissa, Aaltonen toteaa.
Pitkään jatkuneen vapaa-ajan liikunnan tai liikkumattomuuden ja motivaation välisiä yhteyksiä selvitettäessä huomattiin, että säännöllisesti useita vuosikymmeniä liikuntaa harrastaneet henkilöt pitivät sekä omien taitojen ja fyysisen kunnon kehittämistä että psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitoa tärkeämpinä motivaatiotekijöinä liikunnalle kuin saman ajan liikkumattomina olleet henkilöt.
– Nämä havaitut erot liikuntamotivaatiossa säännöllisesti liikkuvien ja liikkumattomien välillä voivat osittain selittää sitä, miksi toiset ihmiset epäonnistuvat säännöllisen liikuntaharrastuksen omaksumisessa, Aaltonen arvioi.
TtM Sari Aaltosen väitöskirja Leisure-time physical activity in a Finnish twin study: genetic and environmental influences as determinants and motives as correlates tarkastetaan 16. elokuuta Jyväskylän yliopistossa.
