Poliisi seuraa katupartioiden toimintaa - "ei ylimääräisiä oikeuksia puuttua ihmisten tekemisiin"

Poliisiylijohtajan mukaan katupartioinnin tärkein tehtävä on toimia havaintojen tekijänä ja osaltaan tietyn alueen ennalta estävänä rauhoittajana.

  • LKS 20150819  Poliisiviranomainen Helsingissä 2. kesäkuuta 2015. LEHTIKUVA Aku Häyrynen

    Poliisihallituksen mukaan katupartioinnille ei ole laillista estettä, koska liikkumisen vapaus on taattu kansalaisille perustuslaissa.

    ()

Suomeen on perustettu erilaisia katupartioita. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen muistuttaa, että poliisi seuraa tilannetta ja puuttuu mahdolliseen lainvastaiseen toimintaan.

Poliisihallituksen näkemyksen mukaan toiminnalle ei ole lain mukaan estettä, sillä liikkumisen vapaus on taattu kansalaisille jo perustuslaissa.

Poliisin tehtävänä on lain mukaan toimia yhteistyössä alueella olevien yhteisöjen ja alueen asukkaiden kanssa.

Poliisihallitus korostaa, että turvallisuuden ylläpitoon osallistumisen pitää kuitenkin olla viranomaisjohtoista ja viranomaistoimintaa ainoastaan tukevaa.

– Katupartiointi ei anna kuitenkaan minkäänlaisia ylimääräisiä oikeuksia tai toimivaltaa puuttua toisten ihmisten tekemisiin, Kolehmainen toteaa tiedotteessaan.

Kolehmaisen mukaan tärkein tehtävä, jos katupartiointia harrastetaan, on toimia havaintojen tekijänä ja osaltaan tietyn alueen ennalta estävänä rauhoittajana. Tästä hyvänä esimerkkinä on muun muassa Pormestarinluodon asukasyhdistyksen harjoittama vapaaehtoinen yöpartiointi.

– Talkootyötyyppinen vapaaehtoistyö on kannatettavaa. On erittäin hyvä, että kansalaiset ovat kiinnostuneita alueensa turvallisuuskysymyksistä ja haluavat edistää ympäristönsä turvallisuutta ja viihtyisyyttä, Kolehmainen kertoo.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.