Verkkouutiset

Yle: Kunnat haluavat säästää lyhentämällä uusien opettajien työvuotta

Opettajat ovat tyrmistyneitä suurimpien kuntien päätöksestä poistaa suunnitteluviikot virkasuhteensa aloittavilta opettajilta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osa kunnista on päättänyt saada aikaan säästöjä poistamalla tulevan lukukauden suunnitteluviikot virkasuhteensa aloittavilta peruskoulun opettajilta, kertoo Yle Uutiset.

Opettajat ovat yleensä aloittaneet kouluvuoden suunnittelun pari viikkoa ennen syyslukukauden alkua. Muun muassa suurimmat kunnat ovat päättäneet, että uudet opettajat aloittaisivat työnsä päivän perehdytyksen jälkeen ilman palkallisia suunnitteluviikkoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos katsoo, että vakiintunut käytäntö halutaan tuhota.

– On ymmärrettävää, että jotain kuntien täytyy tehdä säästöjen vuoksi. Mutta nyt säästetään väärästä paikasta. Vaarassa on oppiminen ja turvallisuus, Lindroos sanoo.

OAJ:n mukaan säästökeinon käyttöönottajien joukossa on Suomen suurimpia kaupunkeja kuten Helsinki, Espoo ja Vantaa. Kolmisen kymmentä kuntaa aikoo ottaa säästökeinon käyttöön.

Menettely koskee toistaiseksi voimassa olevaan ja määräaikaiseen palvelussuhteeseen otettavia opettajia. OAJ arvio tämän tarkoittavan jopa tuhansien opettajien työvuoden lyhenemistä tulevan syyslukukauden alkupäästä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)