Aalto-yliopiston teollisuustalouden professori Paul Lillrank ihmettelee suomalaista alkoholikeskustelua. Hänen mielestään Suomessa tehdään paluuta 1960-luvulle, kun pohditaan keskioluen laimentamista ja muita rajoituksia.
Lillrank, 58, sanoo, että moni asia on muuttunut Suomessa noiden päivien jälkeen.
– Olen nähnyt yliopistossa, miten opiskelijoiden dokaaminen on kehittynyt. Ei täällä enää örvelletä niin kuin ennen, hän toteaa tuoreessa Kieltolain tenho -raportissa.
Raportin on tehnyt Newsbrokers Panimoliiton pyynnöstä.
– 70-luvulla oli pakko juoda samalla tavalla kuin muutkin tai joutui ulos seurasta. Selvää ei suvaittu. Se on vähän sama asia kuin että enää ei ole mikään juttu jos joku on homo.
Liike-elämässäkään ei enää nautita kosteita lounaita, Lillrank sanoo, ja saunailloissa alkoholijuomien menekki on pudonnut.
– Alkoholipoliittinen establishmentti ei halua tunnistaa, että juomiskulttuurin muutos on todellinen ja että ”suomalainen viinapää” ja suomalaisten erilaisuus on myytti, hän sanoo.
Englanninkielinen termi establishment tarkoittaa ryhmää, jolla on valtaa ja joka pitää itseään auktoriteettina.
Liilrankin mielestä lukuisat poliitikot ja virkamiehet pitävät Suomea intiaanireservaattina, joissa on pahoja alkoholiongelmia. Hän muistelee, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ex-pääjohtaja Pekka Puska käytti tätä termiä aikanaan Pohjois-Karjalasta.
Tällainen suhtautuminen on hänen mielestään vaarallinen: reservaatista voi väärien hoitokeinojen vuoksi tulla ”spurgutehdas”.
Poliitikot turvautuvat hänen mielestään näennäisiin mutta tyhmiin keinoihin.
– Kun media käynnistää moraalipaniikin, josta saa tietenkin hyviä lööppejä, poliitikot valtaa ”action bias” eli pakko tehdä jotakin, jotta näyttäisi siltä, että ollaan puikoissa. Kaikki esittävät kilvan uusia kieltoja ja tiukennuksia, Lillrank sanoo.
