”Jos Suomi-Venäjä -seuran jäsenmäärä yhtäkkiä kovasti nousisi, niin olisihan se osoitus venäläisille, että tässä maassa on muitakin kuin näitä Nato-kiimaisia hölmöjä. Tässä olisi työväenaatteelle töitä.”
Tämän heiton kirjailija Hannu Salama jätti leijumaan ilmaan Työväenkirjallisuuden päivän haastattelussaan tänään Tampereella.
Ennen Venäjä-kannanottoaan Salama oli todennut, että ”Marxilaisuus vaatii saneeraamista kuten kaikki muukin. Mutta ei se tähän roistokapitalismiin verrattuna vanhentunut ole.”
Kirjallisuustutkija Jussi Ojajärvi toteaa Facebookissa, ettei ymmärrä ”mitä se tolla (Venäjä-heitolla) ajaa takaa. Mitä tekemistä nyky-Venäjällä ja työväenaatteella on keskenään, ei mitään. – Muuten varsin viihdyttävää Salamaa.”
Ja totta on, että Salama osaa viihdyttää ja ottaa yleisönsä. Erityisesti, kun aiheena on kunnioitettavan viidenkymmenen vuoden iän saavuttanut Juhannustanssit-romaani, jota Salama analysoi pitkään, vuolaasti ja kiertelemättä.
Liikkeelle lähdetään kirjailijan salatuista motiiveista. Juontaja kysyy ilmentääkö Juhannustanssien porvarillisen hyvinvoinnin parodia jollain tapaa työläistaustaisen Hannu Salaman kaunaa parempiosaisia kohtaan? Salama ei mieti hetkeäkään, vaan vastaa suoralta kädeltä: ”No ilman muuta!”
Historiaan jäänyttä ja kirjailijan maineeseen nostanutta jumalanpilkkaoikeudenkäyntiä analysoidaan laveasti. Salama myöntää pehmenneensä iän myötä. Uteluun siitä, oliko oman syyllisyytensä myöntäminen jonkinlainen julkisuuskikka, kirjailija vastaa: ”En minä olisi tunnustanut yhtään mitään, jos olisin uskonut joutuvani neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Kyllä se oli etukäteen oikeusministerin ja presidentin kesken sovittu, että nosta sinä syyte niin minä armahdan.”
Hän ei tunnusta, että olisi halunnut pilkata kaikkia uskovaisia, mutta myöntää kirjoittaessaan ajatelleensa, että mitähän tuokin ja mitähän tämäkin ihminen tästä saarnasta ajattelee.
Jumalan Salama ei usko pilkasta koskaan loukkaantuneen.
