Verkkouutiset

Johtava viinavirkamies: Alkoholiton Suomi, hyvä Suomi

"Aamuteeveen säämieskin sanoi, ettei toimi."
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen sanoo, että Suomi voisi paremmin, jos täällä ei juotaisi alkoholia. Hänen mukaansa jo haitat elinkeinoelämälle ovat isot, lisäksi alkoholikuolleisuus on kaksinkertainen esimerkiksi Ruotsiin verrattuna.

– Olisiko suomalainen elinkeinoelämä terveempi, jos alkoholin kulutus olisi nolla? Minun vastaukseni on kyllä, Tuominen sanoo tuoreessa Kieltolain tenho -raportissa.

Tuomisen vastuulla ministeriössä ovat alkoholiasiat. Raportin on puolestaan tehnyt Newsbrokers Panimoliiton pyynnöstä.

Tuomisen mukaan Suomi kuuluu Venäjän kanssa samaan pohjoiseen vyöhykkeeseen, jota luonnehtivat juopottelu ja väkivalta. Väkivaltavyöhyke, votkavyöhyke ja humalavyöhyke, hän tiivistää.

Tuominen sanoo, että kieltolaki ei epäonnistunut, ”kuten Martti Häikiö on Alkon historiikissa todennut”, vaan se lopetettiin, koska valtio tarvitsi viinan tuomia verotuloja. Tuominen ei kuitenkaan aja kieltolakia takaisin.

– Se ei ole käytännössä mahdollista.

Tuominen muistuttaa, että täydelliseen kieltoon liittyy paradokseja.

– Kun ihmisiltä kysyy toimiiko kieltolaki, vastaus on että ei helvetissä toimi, mutta kun kysyy että pitäisikö huumeet vapauttaa, vastaus on että ei helvetissä.

Hänen mielestään alkoholin käyttöä voidaan rajoittaa nostamalla hintaa ja vaikeuttamalla myyntiä. Tuominen toteaa, että alkoholin myynnistä puhuminen johtaa aina laajaan arvosteluun.

– Kun julkistimme arviomuistiomme keinoista, jotka vaikuttavat alkoholin kulutuksen vähentämiseen, niin aamuteeveessä säämies sanoi että ei nämä toimi.

Raportissa on haastateltu kahdenlaisia alkoholivaikuttajia, sääntelyn tiukentajia ja sääntelyn purkajia. Jälkimmäisiä edustaa muun muassa päihde- ja mielenterveystyön sairaanhoitaja Kimmo Jouhki. Hän ei usko, että veronkorotus vähentää alkoholiongelmaisten juomista.

– Tavallinen duunariperhe joutuu tinkimään peruselintarvikkeista tai muusta perheen hyvinvointiin liittyvästä kustannuksesta, koska alkoholista ei tingitä, maksoi mitä maksoi, Jouhki sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)